Vaikeuksissa rypevä Stockmann pohtii Lindexin myymistä – uudella toimitusjohtajalla riittää uskoa perinteiseen tavaratalotoimintaan

Yhtiön hallituksen puheenjohtajan mukaan Lindexin myyminen olisi sekä Lindexille että Stockmannille "win win -mahdollisuus".

Stockmann
nainen taluttaa polkupyörää Aleksanterinkadulla Stockmannin edessä
Helsingin keskustan tavaratalo on Stockmannin arvokkain kiinteistö.Markku Pitkänen / Yle

Stockmannin uudella toimitusjohtajalla Jari Latvasella riittää uskoa perinteisen tavaratalon pärjäämiseen markkinoilla, vaikka yhtiön tavaratalotoiminta onkin ollut vaikeuksissa jo pitkään.

Yleinen trendi vähittäiskaupassa on, että kuluttajat suosivat entistä enemmän ulkomaisia verkkokauppoja kivijalkakauppojen sijaan.

– On totta, että markkina muuttuu. Uskon kuitenkin siihen, että perinteisellä tavaratalolla on edelleen jalansijaa. Jos kansainvälisesti katsotaan, niin menestystarinoita löytyy niin Aasiasta kuin Euroopastakin. Stockmann on esimerkki ikonisesta brändistä, ja on innostavaa olla mukana tällä matkalla. Nyt lähdetään luomaan kasvua, Latvanen sanoo.

Stockmann aikoo Latvasen mukaan jatkossa pyrkiä vastaamaan paremmin kuluttajien tarpeisiin myös verkossa.

Jari Latvanen, vd för Stockmann.
Jari Latvanen aloittaa Stockmannin toimitusjohtajana 19.8.2019.Lehtikuva

Latvanen on aiemmin toiminut HKScanin toimitusjohtajana. Hän sai lähteä yhtiöstä viime syksynä.

– Jarilla on vahva kokemus kansainvälisten brändien johtamisesta ja hän on käynyt läpi useita muutosprosesseja. Hän sopii erinomaisesti Stockmannin toimitusjohtajaksi tässä tilanteessa, sanoo Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia.

Latvanen aloittaa tehtävässään 19 elokuuta. Samana päivänä aloittaa myös uusi talousjohtaja Pekka Vähähyyppä. Nykyinen talousjohtaja Kai Laitinen ja kehitysjohtaja Nora Malin jättävät Stockmannin.

Lindex saatetaan myydä

Stockmann on käynnistänyt muutosohjelman, jonka avulla yhtiö tavoittelee 40 miljoonan euron säästöjä kevääseen 2021 mennessä.

– Olen perehtynyt strategiaan ja uskon siihen, että fokus on hyvin määritelty. Toimet tilanteen kääntämiseksi on identifioitu ja olen sitoutunut niihin, Latvanen sanoo.

Heinäkuusta lähtien (siirryt toiseen palveluun) yhtiöllä on uusi johtoryhmä, jossa istuu viisi ihmistä yhdentoista sijaan. Myös organisaatiorakennetta on yksinkertaistettu. Konsernissa on nykyään kolmen sijaan kaksi yksikköä: Lindex ja Stockmann. Aiemmin kiinteistöt ja tavaratalot olivat erillisiä yksikköjä.

Yhtiö pohtii nyt myös Lindexin myymistä.

– Lindexillä on erinomaiset kansainväliset kasvumahdollisuudet ja myöskin digitaalista muutosprosessia voidaan kiihdyttää. Tutkimme kaikki mahdolliset strategiset vaihtoehdot mukaan lukien sen mahdollisuuden, että omistaja vaihtuu, Ratia sanoo.

Lauri Ratia. Stockmann.
Hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia uskoo Stockmannin tuloksen paranevan loppuvuonna.Pekka Koli / Yle

Ratian mukaan on kuitenkin liian aikaista arvioida kuinka todennäköistä Lindexin myyminen on.

– Lindex on ollut hyvin tärkeä osa Stockmannia. Jos omistajavaihto toteutuu, se tarkoittaa, että tarjoamme Lindexille paremmat kasvuedellytykset ja samoin myös Stockmannille. Tämä on niin sanottu win win-mahdollisuus, Ratia sanoo.

Takana on myös yhteistoimintaneuvottelut, joiden tuloksena 150 työpaikkaa vähennettiin.

Yhtiöllä on Suomessa 1 600 työntekijää. Stockmannilla on Suomessa myymälät Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella sekä Turussa.

Ratia ei vielä osaa sanoa, tuleeko jatkossa lisää yt-neuvotteluja. Hän uskoo, että vuoden lopussa yhtiöllä alkaa mennä paremmin.

Osakekurssi jo pitkään alamäessä

Stockmannin oikaistu liikevoitto huhti-kesäkuussa heikkeni noin 16 miljoonaan euroon, mikä on 7,6 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuosi sitten samalla jaksolla.

Osakekurssikin on jatkanut alamäkeään jo usean vuoden ajan. Stockmannin osakkeen hinta on nyt noin 2 euroa, kun se vielä vuoden 2009 elokuussa oli noin 20 euroa ja vuonna 2010 lähemmäs 30 euroa. Viime vuoteen verrattuna pudotusta on tullut noin 50 prosenttia.

Vuosina 2004–2015 Stockmannin kanta-asiakkailla oli mahdollisuus merkata yhtiön osakkeita, jos ostoksia oli kertynyt kahden vuoden aikana yli 6 000 euroa.

– Useat tuhannet asiakkaat hyödynsivät mahdollisuutta. Parhain vuosi oli 2005, jolloin yli 12 000 kanta-asiakasta hyödynsi mahdollisuuden. Vuonna 2015 osakkeen arvo oli pörssissä edullisempi kuin optiomerkintähinta, eli sinä vuonna niitä ei merkattu, sanoo Stockmannin asiakkuusjohtaja Outi Nylund.

Nylundin mukaan moni on sittemmin myynyt osakkeensa.

Yhtiö haluaa panostaa kanta-asiakkaisiinsa

Uuden toimitusjohtajan viesti kanta-asiakkaille on kuitenkin, että uutta Stockmannia rakennetaan nyt innokkaasti.

– Olen saanut tehdä paljon töitä kuluttajien kanssa ja uskon, että voin tuoda kuluttajien näkemystä yhtiöön, Latvanen sanoo.

Aktiivisia, eli vähintään kerran vuodessa Stockmannin tavarataloissa asioivia, kanta-asiakkaita Stockmannilla on Outi Nylundin mukaan 900 000.

– Kohderyhmänä meillä on erityisesti työssä käyvät miehet ja naiset. Usein heillä on kiireinen elämäntapa ja pyrimme tarjoamaan entistä parempaa ja helpompaa palvelua, Nylund sanoo.

Viime vuosina kanta-asiakkuuksien kehittämisessä on Nylundin mukaan keskitytty tekniseen ja liiketoiminnalliseen kehitykseen sekä asiakasdatan hyödyntämiseen, mutta muutokset eivät vielä näy asiakkaille.

– Syksyllä uudistamme kanta-asiakasohjelmamme. Sitten näkyy. Haluamme tarjota entistä henkilökohtaisempaa asiakas- ja asiointikokemusta nimenomaan kanta-asiakkaille, Nylund sanoo.

Lue lisää:

Stockmann sai uuden toimitusjohtajan HKScanista – Jari Latvanen vetämään vaikeuksissa painivaa yritystä

Stockmannin yt:t ohi: Jopa 150 työntekijää saa potkut, myyjiä ei vähennetä

Tavarataloyhtiö Stockmann antoi tulosvaroituksen

Stockmannin toimitusjohtaja vaihtuu

Stockmann lähtee lopullisesti Venäjältä – myy Pietarin kiinteistön pois