Rovaniemen kakkosluokkalaiset eivät ole saaneet iltapäiväkerhopaikkoja: "Olemme epäonnistuneet tiedottamisessa"

Noin 120 kakkosluokkalaista odottaa tietoa kerhopaikasta. Isoissa kouluissa kaikki eivät välttämättä mahdu mukaan.

Aamu- ja iltapäiväkerhot
Iltapäivätoiminnassa lapsi voi esimerkiksi piirtää.
Kuvituskuva.Kimmo Hiltunen / Yle

Rovaniemen kaupungin kakkosluokkalaiset koululaiset eivät ole saaneet vielä iltapäiväkerhopaikkojaan. Koulut alkoivat Rovaniemellä jo keskiviikkona, mutta toistaiseksi lapset ja vanhemmat ovat epätietoisia siitä, tuleeko lapsen viettää tänä lukuvuonna koulun jälkeinen aika yksin kotona vai pääseekö hän mukaan iltapäivätoimintaan.

Kaupungin iltapäivätoimintaa koordinoiva palveluohjaaja Mervi Pöykiöniemi myöntää, että tiedottamisessa epäonnistuttiin.

– Valitettavasti tilanne on tämä ja pahoittelen sitä perheiden suuntaan.

120 lasta odottaa tietoa

Paikkoja ei olla myönnetty, sillä viime vuonna useat ykkösluokkalaisten vanhemmat jättivät ilmoittamatta lapsensa kerhoon etukäteen. Nyt kaupunki halusi varmistaa, että kaikki ekaluokkalaiset pääsevät mukaan kohtuullisen kokoiseen ryhmään.

– Kun olimme ottaneet kakkosluokkalaiset, meille tuli ykkösiä vielä vaikka kuinka paljon lisää. Se tuotti ongelmia.

Noin 120 kakkosluokalaista odottaa tietoa iltapäivätoimintapaikasta.

– Huoltajat tietysti kovasti kyselevät, milloin toimintaan pääsee ja miksi päätöksiä ei ole tehty, Pöykiöniemi kertoo.

Tilanne selviää syyskuussa

Kyseessä on Pöykiöniemen mukaan ensimmäinen vuosi, jolloin päätöksiä ei olla voitu kakkosluokkalaisten osalta tehdä.

Tilannetta seurataan, sillä osa ensimmäisen luokan oppilaiden vanhemmista ilmoittaa yleensä ensimmäisten viikkojen jälkeen, etteivät tarvitsekaan iltapäivätoimintapaikkaa. Tilanne elää Pöykiöniemen mukaan koko ajan.

– Juuri tänä aamuna ollaan keskusteltu kerhojen kanssa, pystytäänkö kakkosia jo ottamaan.

Kaupungilta luvataan, että kakkosluokkalaisten tilanne selviää viimeistään syyskuun aikana.

Kaikki eivät välttämättä mahdu mukaan

Lisähaastetta tilanteeseen luo se, että jotkut vanhemmat luulevat ensimmäisellä luokalla myönnetyn iltapäiväkerhopaikan jatkuvan seuraavalle vuodelle. Näin ei kuitenkaan ole, vaan paikka pitää hakea joka vuosi uudestaan.

– Kakkosluokkalaiset marssivat kerhoon, heittävät repun nurkkaan ja sanovat että tulin nyt, vaikka paikkaa ei ole haettu.

Isoissa kouluissa kaikkia kakkosluokkalaisia ei välttämättä voida ottaa mukaan iltapäivätoimintaan. Pöykiöniemen mukaan tilanne yritetään sovitella ainakin pienten koulujen osalta.