Pieksämäkeläinen Marleena Mönkäre mukana islanninhevosten askellajiratsastuksen MM-kilpailuissa

Berliinissä järjestettävissä kisoissa on mukana joukkueet 19 eri maasta.

islanninhevonen
Marleena Mönkäre ja ratsunsa Svarta-Skotta frá Hala.
Marleena Mönkäre ja Svarta-Skotta frá Hala -tamma.Eliisa Mönkäre

Islanninhevosten askellajiratsastuksen maailmanmestaruuskilpailuissa on eteläsavolaisedustus.

Nuorten sarjassa MM-kisoihin osallistuu pieksämäkeläinen 18-vuotias Marleena Mönkäre Svarta-Skotta frá Hala -tammansa kanssa.

Mönkäre starttaa Berliinissä järjestettävissä kisoissa kaikissa passilajeissa. Ensimmäisessä torstain PP1 tyylipassin startissa ratsukko oli viides.

– Eilen oli tosi hyvä päivä, ja kaikki onnistui nappiin suunnitelmien mukaan, Mönkäre sanoo.

Passi on kaksitahtinen askellaji, jossa hevosen samanpuoleiset jalat liikkuvat yhtä aikaa samaan suuntaan.

Ratsukon merkittävimpiä saavutuksia ovat kaksi kuudetta sijaa ja kahdeksas sija Pohjoismaiden mestaruuskisoissa sekä 13 SM-mitalia. Mönkäre on toista kertaa mukana maajoukkueessa, johon kuuluu yhteensä kolme nuorta ratsastajaa ja kolme senioria.

Islanninhevosten askellajiratsastuksen MM-kilpailuihin osallistuu joukkueita 19 eri maasta.

Mönkäre kertoo, että Pieksämäellä on hyvät treenimahdollisuudet askellajiratsastukseen.

– Passiradan pystyy rakentamaan lyhyitä passeja varten, hän sanoo.

Lisätty 9.8.2019 kello 12.19: Suomen maajoukkueeseen kuuluu kolmen nuoren ratsastajan lisäksi kolme senioria.