Kemin Junkohallin kohtalo on menossa poliitikkojen syliin – halliyhtiöllä ei ole rahaa repeämän korjaamiseen

Junkohalli repesi noin kolme viikkoa sitten. Kauden pitäisi alkaa loka-marraskuussa.

Kemi
Kemin Junkohalli lytyssä repeämän seurauksena.
Urheiluseurojen käytössä oleva Junkohalli laskettiin alas huollon vuoksi. Paineistuksessa halli repesi jälleen ja jouduttiin tyhjentämään uudestaan.Minna Aula / Yle

Kemin Junkohalli on edelleen alhaalla. Ylipainehalli laskettiin alas noin kolme viikkoa sitten alas ja siihen tehtiin huoltokorjaus. Huoltokorjaus tehtiin uuden hallin ensimmäisenä talvena vuonna 2015 tulleeseen repeämään.

Ylös noston jälkeen halli kuitenkin repesi lisää.

– Paikkaus ei pitänyt. Tuuli teki repeämän koko hallin eli noin 100 metrin leveydeltä, kertoo hallin talkooporukassa mukana oleva Ilkka Nisula.

Halliyhtiön puheenjohtaja Kimmo Arstio kertoo, että nyt tarvittava korjaus voi maksaa jopa 50 000 euroa eikä halliyhtiöllä ole rahaa. Junkohallin kohtalo menee siis väistämättä poliitikkojen päätettäväksi.

Arstion mukaan tilanteen ratkaisemiseksi on olemassa kaksi vaihtoehtoa.

– Joko kaupunki antaa lisävakuuksia tai lunastaa urheiluseurojen osakkeet ja ottaa hallin haltuunsa, Arstio sanoo.

Aiemmin kaupunki on taannut 650 000 euroa halliyhtiön lainoja.

Yleensä hallin toimintakausi on alkanut loka-marraskuussa.

Lue myös:

Junkohallin rahoitukseen ratkaisu – Kemi takaa 650 000 euron lainan halliyhtiölle

Vakuutus ei korvaa, urheilijat vailla tiloja – palloiluhallin romahdus sapettaa