Hongkongin mielenosoituksiin ilmaantuivat perheet ja ikäihmiset – illansuussa kadut täyttyivät jälleen kyynelkaasusta

Hongkongin erityishallinto kuoppasi luovutuslain, mutta ei sen koommin ole tehnyt mielenosoittajille myönnytyksiä.

Hongkong
Kyynelkaasua Hongkongin kadulla.
Poliisi käytti kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan Tai Waissa.Chan Long Hei / EPA

Hongkongissa mielenosoitukset jatkuvat nyt jo kolmatta kuukautta, ja lauantaina mieltä on ilmaistu jälleen useilla alueilla. Suuri kokoontuminen jatkuu toista päivää Hongkongin kansainvälisellä lentokentällä, jonne mediatietojen mukaan kerääntyi lauantaina yli 2 000 mielenosoittajaa.

Viime viikkoina väkivaltaisemmiksi muuttuneet mielenosoitukset vaikuttivat lauantaina päivällä rauhoittuneen. Lentokentällä mielenosoittajat järjestivät hiljaisen mielenosoituksen, jonka aikana he ilmaisivat olevansa hiljennettyjä ja hallinnon tahtoon alistettuja peittämällä silmänsä ja suunsa mustalla kangaskaistaleella.

Kaupungilla puolestaan ikäihmiset ja perheet lapsineen kokoontuivat osoittamaan mieltään.

Lapsiperheet ripustavat aitaan ilmapalloja.
Lauantaina protesteihin osallistui myös lapsiperheitä. Hallintorakennuksen aitaan kiinnitettiin ilmapalloja ja viestejä. Chan Long Hei / EPA

Poliisi käytti jälleen kyynelkaasua

Jännitteitä poliisin ja mielenosoittajien välillä koettiin illansuussa Tai Wain ja Tsim Sha Tsuin alueilla. Kokoontuneet mielenosoittajat kasasivat esteitä autoteille estääkseen liikenteen. Poliisi hajotti joukot kyynelkaasulla.

Protestit alkoivat alun perin luovutuslakiesityksen vastustuksesta. Esitys olisi mahdollistanut rikoksista epäiltyjen luovutukset Manner-Kiinaan. Luovutuslaki kuopattiin jo kesäkuussa, mutta mielenosoittajat ovat sittemmin vaatineet esimerkiksi Hongkongin laajempaa itsemääräämisoikeutta ja Manner-Kiinaan kallellaan olevan hallintojohtaja Carrie Lamin eroa.

Lam esiintyi jälleen perjantaina periksiantamattomana lehdistön edessä. Hallintojohtaja ei luvannut tehdä myönnytyksiä mielenosoittajille, jotka hänen mukaansa ovat aiheuttaneet vahinkoa Hongkongin rauhalle ja talouselämälle. Myönnytysten sijaan Lam peräänkuulutti väkivallan lopettamista erityishallintoalueella.

Mielenosoittajat katsovat, että Lam on kyvytön tarjoamaan ratkaisua pattitilanteeseen.

Kiina aloitti toimensa mielenosoittajia vastaan

Kiinan lentoviranomainen CAAC listasi perjantaina omia toimiaan, joilla se vastustaa mielenosoituksia. CAAC määräsi hongkongilaislentoyhtiö Cathay Pacificin ilmoittamaan etukäteen Manner-Kiinaan tai sen ilmatilan yli suuntautuvien lentojen henkilökunnan nimet.

Kiinalaisviranomaisen mukaan "laittomiin mielenosoituksiin" osallistuneiden lentoyhtiön työntekijöiden pääsy Kiinan ilmatilaan estetään.

Alkuviikolla protestiliikkeen järjestämä lakko perui yli sata Hongkongista lähtevää lentoa. Eniten lentojaan joutui perumaan juuri Cathay.

Myös Hongkongin viranomaiset ovat pyytäneet tietoja julkisen puolen työntekijöistä, jotka ovat mielenosoitusten aikana poissa töistä.

Lisää aiheesta:

Demokratia-aktivistit osoittavat mieltä Hongkongin lentokentällä – "Täällä ei ole mellakoitsijoita, vain tyranniaa"

Kiina kovisteli Hongkongin mielenosoittajia: "Tulella leikkivät tuhoutuvat"

Mielenosoittajat sekoittivat aamun ruuhkaliikenteen Hongkongissa – Haukuttu hallintojohtaja: Olemme vaaran partaalla