Hiilidioksidiakin voi käyttää uudelleen – Päijät-Hämeeseen vireillä tutkimus hyödyntämismahdollisuuksista

Hiilidioksidia käytetään laajalti teollisuudessa ja sitä voi ottaa talteen erilaisista prosesseista. Tutkijoiden on tarkoitus kartoittaa näitä tarpeita ja yhdisteen käyttömahdollisuuksia maakunnassa.

hiilidioksidi
Kolajuomaa lasissa
Hiilidioksidia käytetään esimerkiksi virvoitusjuomateollisuudessa. Sini Ojanperä / Yle

Päijät-Hämeessä aiotaan tutkia laajasti hiilidioksidin hyödyntämismahdollisuuksia alueella. Hiilidioksidia käytetään muun muassa virvoitusjuomien valmistuksessa, suojakaasuna hitsauksessa ja kasvihuoneviljelyssä. Lisäksi sitä voi hyödyntää bioenergian valmistamisessa.

Yhdistettä tuotetaan varta vasten teollisuuden tarpeisiin, mutta hiilidioksidia on mahdollista ottaa talteen esimerkiksi savukaasuista sekä käymis- ja mätänemisprosesseista. Hiilidioksiditutkimus on osa laajempaa, monialaista Biosykli-hanketta, jossa ovat mukana alueella toimivat korkeakoulut, Ladec, Päijät-Hämeen jätehuolto ja Muoviyhdistys.

Maakuntahallitus päättää hankkeen rahoituksesta maanantaina 12. elokuuta.