Viljavarastot pienentyneet reilusti – taustalla viime vuoden huono sato

Eniten kaupan ja teollisuuden varastoissa oli ohraa ja kauraa.

viljavarastot
Viljapeltoa Forssan Jokioisissa
Kaikkien viljojen hinnat nousivat viime syksynä, mutta lähtivät lievään laskuun keväällä.Elise Tykkyläinen / Yle

Teollisuuden ja kaupan varastoissa oli kesäkuun lopussa yhteensä runsaat 400 miljoonaa kiloa kotimaista ja ulkomaista viljaa, kertoo Luonnonvarakeskus Luke (siirryt toiseen palveluun). Määrä on yhdeksän prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten ja pienin sitten vuoden 2012.

Luke arvioi, että määrään vaikuttaa viime vuoden pieni viljasato Suomessa. Se oli 2,7 miljardia kiloa.

Eniten viime vuoden huono kesä vaikutti vehnä- ja ruissatoihin. Siksi varastoissa tämän vuoden kesäkuussa oli eniten ohraa, 141 miljoonaa kiloa, ja kauraa, 115 miljoonaa kiloa.

Vehnää oli varastoissa 99 miljoonaa kiloa ja ruista 54 miljoonaa kiloa.

Hinnat nousivat

Kotimainen viljaa käyttävä teollisuus ja viljan välittäjät ostivat yhteensä 1,6 miljardia kiloa viljaa satovuonna 2018/2019 (1.7.2018–30.6.2019). Määrä oli runsaat 0,2 miljardia kiloa pienempi kuin edellisenä satovuonna.

Viljan tuottajahintoja seurataan kuukausittain.

– Kaikkien viljalajien hinnat nousivat syksyllä 2018. Samalla leipävehnän ja rehuvehnän hintojen välinen ero kapeni, kertoo yliaktuaari Sirpa Karppinen Lukesta tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Keväällä 2019 hinnat lähtivät taas lievään laskuun.

Kotimainen teollisuus käytti satovuoden 2018/2019 aikana sekä kotimaista että ulkomailta tuotua viljaa yhteensä runsaat 1,3 miljardia kiloa. Määrä on 59 miljoonaa kiloa vähemmän kuin edellisenä satovuonna.