"Kimpaannuin aamulla kun kuulin uutisen" – Lapin kansanedustajat valmiita taistelemaan aluemiljardien puolesta

Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntaliitot haluavat, että rakennerahoja ohjattaisiin pohjoisen sijaan väkirikkaammille alueille.

aluekehitys
Markus Lohi
Lapin kansanedustajien puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) edellyttää, että Pohjois- ja Itä-Suomen aluekehitysvarat turvataan.Antti Mikkola / Yle

Lapin kansanedustajat vaativat Pohjois- ja Itä-Suomen aluekehitysvarojen turvaamista. Miljardien eurojen tukipotista on syntymässä iso riita, koska Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntaliitot vaativat rahanjakoperusteiden muuttamista.

Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta.

Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntaliitot haluavat, että rahaa ohjattaisiin pohjoisen sijaan väkirikkaammille alueille vuodesta 2021 alkavasta ohjelmakaudesta lähtien.

– Kimpaannuin aamulla, kun kuulin Ylen uutisen. Nämä [aluekehitysvarat] ovat ainoat Euroopan Unionista tulevat työkalut, jotka tulevat nimenomaan Itä- ja Pohjois-Suomeen, oltaisiin viemässä Etelä-Suomeen, kommentoi Lapin kansanedustajien puheenjohtaja, keskustan Markus Lohi.

Lapin kansanedustajat muistuttavat, että EU:lta tuleva aluekehitysrahoitus tulee Itä- ja Pohjois-Suomeen alueiden omilla kriteereillä, joita ovat pitkät välimatkat, harva väestö ja kylmä ilmasto. Edustajien mielestä nämä perusteet tulee huomioida myös omassa kansallisessa rahanjaossa.

Maakuntajohtajan mielestä kyse on häikäilemättömästä hyökkäyksestä

Lapin Liiton maakuntajohtaja Mika Riipi pitää etelän maakuntaliittojen puheenvuoroja häikäilemättömänä hyökkäyksenä pohjoisen ja idän aluekehitysvarojen kimppuun.

– Tämä on viime keväänä alkanut Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntakampanja. Tarkoitus on muuttaa aluetukirahojen myöntämisperusteita ja käydä häikäilemättömästi pohjoisen ja idän EU-aluekehitystukirahojen kimppuun, Riipi sanoo.

Lapin kansanedustajien puheenjohtaja Markus Lohen (kesk.) mukaan aluekehitysrahat ovat mahdollistaneet Lapin kehittämisen.

– Nämä ovat käytännössä niitä rahoja, joilla on 25 viime vuotta kehitetty voimakkaasti esimerkiksi Lapin matkailua ja korkeakouluja.

Lapin kansanedustajien mielestä aluekehitysrahojen säilyminen nykyisellään on äärimmäisen tärkeä asia Lapin tulevan kehityksen kannalta ja merkittävä myös lähivuosien edunvalvonnassa.

– Olen vakuuttunut siitä, että kaikki Itä- ja Pohjois-Suomen kansanedustajat taistelevat tämän asian puolesta. Luotan myös siihen, että vastuuministerimme, elinkeinoministeri Katri Kulmuni ja eurooppaministerimme Tytti Tuppurainen puolustavat oikeudenmukaisuutta, sanoo Lohi.

Lue myös:

Aluekehitysmiljardeista on syntymässä lihava riita: Itä- ja Pohjois-Suomi saavat kaksi kolmasosaa tuista, vaikka alueella asuu vain neljännes suomalaisista