Italian horjuva hallitus pysyi toistaiseksi tolpillaan - luottamusäänestykseen ei vielä ryhdytty

Hallituksen asemaa käsitellään uudestaan viikon päästä 20. elokuuta.

Italia
Matteo Salvini.
Varapääministeri, sisäministeri Matteo Salvini uskoo, ettei Italian hallitus pysty enää sopimaan erimielisyyksiään. Kuva on otettu 7. elokuuta.Angelo Carconi / EPA

Italian kriisiytynyt oikeistopopulistihallitus pysyy toistaiseksi pystyssä, sillä maan senaatti ei tiistaisessa istunnossaan tukenut nopeasti järjestettävää luottamuslauseäänestystä pääministeri Giuseppe Conten hallitukselle.

Senaatti päätti sen sijaan, että asiaa puidaan seuraavan kerran viikon päästä 20. elokuuta, jolloin pääministerin on määrä esiintyä senaatissa kriisin vuoksi.

Italian hallitus ajautui kriisiin viime viikolla, kun sisäministeri Matteo Salvini ilmoitti vetäytyvänsä koalitiosta ja haluavansa uusia vaaleja.

Tiistain väittelyssä Salvini ilmoitti yllättäen tukevansa Viiden tähden liikkeen ajamaa parlamenttiuudistusta, joka leikkaisi edustajien määrää nykyisestä 950:stä 605:een.

Kyselyiden mukaan Lega saisi yli kolmanneksen äänistä uusissa vaaleissa.

Lähteet: AFP