Savon Voima ja Kuopion Energia yhdistyvät – neuvottelutulos tarvitsee vielä omistavien kuntien hyväksynnän

Fuusiossa syntyy asiakasmäärältään Suomen 5. suurin sähkönjakeluyhtiö.

Sähköyhtiöt
Savon voiman konttorilta Toivalasta
Savon Voiman taustalla on 20 alueen kaupunkia ja kuntaa.Sami Takkinen / Yle

Savon Voima ja Kuopion Energia kertoivat hetki sitten yhdistyvänsä. Neuvottelut ovat kestäneet kuukausia. Neuvottelutulos menee vielä syksyn aikana yhtiöt omistavien kuntien käsittelyyn. Yhdistymiseen tarvitaan myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntä.

Tavoitteena on, että uusi yhtiö aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä.

Yhdistymisestä kertoivat tiedotustilaisuudessa Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen ja Savon Energiaholdingin hallituksen puheenjohtaja Ossi Martikainen.

Pirhonen uskoo, että suuri sähköyhtiö lisää alueen vetovoimaa ja kilpailukykyä.

– Kuopiolla on jatkossa entistä vahvempi toimijarooli. Tämän voi nähdä yhtenä tapana koota kaupungin omistajuutta, Pirhonen kertoo.

Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen esitteli neuvottelutulosta tiedotustilaisuudessa.Sami Takkinen / Yle

Martikaisen mukaan neuvottelutulos on otettu myönteisesti vastaan.

– Meillä on yksityiskohtainen valmistelu ja esitys, palaute on ollut rohkaisevaa, Martikainen kertoo.

Yhdistyminen ei vaikuta sähkön siirtohintoihin alueella, ainakaan laskevasti. Reunaehtona on ollut, että verkkoyhtiöt jatkavat erillisinä ja päättävät sähkön siirtohinnoista itse.

– Toiminnan tehostaminen alentaa hinnan korotuspaineita, Martikainen muotoilee.

Kuvassa tiedotustilaisuudessa Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kari Rajamäki, Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen, Kuopion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Raassina, Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä ja Savon Energiaholdingin puheenjohtaja Ossi Martikainen.
Kuvassa tiedotustilaisuudessa Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kari Rajamäki, Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen, Kuopion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Raassina, Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä ja Savon Energiaholdingin puheenjohtaja Ossi Martikainen.Sami Takkinen /Yle

Yhteistyö on yhtiöille tuttua jo aiemmin. Savon Voima ja Kuopion Energia yhdistivät asiakaspalvelunsa yhteiseen palvelukeskukseen kesäkuun alussa.

Sähkönmyynti yhdistyi vuoden alusta, kun Savon Voiman, Kuopion Energian, Jyväskylän Energian ja Lappeenrannan Energian sähkönmyyntiä perustettiin hoitamaan yhteinen Väre-yhtiö.

Edellisen kerran yhtiöt selvittivät fuusioitumista viisi vuotta sitten.

Isompi yhtiö saattaa tuoda asiakkaalle etuja

Yhdistymisen jälkeen Savon Voima ja Kuopion Energia muodostavat liikevaihdolla mitattuna Suomen kolmanneksi suurimman kuntaomisteisen energiayhtiön.

Asiakkaita uudella yhtiöllä on yhteensä noin 175 000.

– Se on Suomen mittakaavassa asiakasmäärältään viidenneksi suurin sähkönjakeluyhtiö, kertoo Energiaviraston markkinat-ryhmän johtaja Antti Paananen.

Asiakkaan kannalta isompi yhtiö voi tuoda etuja.

– Isompi asiakasmassa antaa mahdollisuuden kehittää uusia palveluita ja toimia tehokkaammin, Paananen arvioi.

Hintakilpailuun yhdistyminen tuskin vaikuttaa. Paananen muistuttaa, että Suomessa on edelleen noin 70 sähkön vähittäismyyjää.

Sähkö tuo kunnille osinkoja

Sähkönmyynti on ollut kaupungeille tuottavaa toimintaa. Savon Voima jakoi viime vuonna osinkoja 9,5 miljoonaa euroa, josta Kuopion kaupunki sai suurimpana omistajana 1,8 miljoonaa euroa.

Loput osingot jaettiin muille yhtiön taustalla oleville kunnille.

Savon Voima muutti kaukolämmön hinnoittelua vuosi sitten. Muutos laski asiakkaiden energiamaksuja, mutta korotti kuukausittain perittävää tehomaksua. Tämä pienensi käytännössä asiakkaiden lämmityskustannuksia.

Samanlaista kehitystä ei ole kuitenkaan nähtävissä sähkön siirtohinnoissa. Savon Voima Verkko korotti siirtohintoja viimeksi vuosi sitten huhtikuussa keskimäärin 10 prosenttia.

Kuvassa Kuopion energian voimalaitos
Kuopion Energia on ollut tähän saakka Kuopion kaupungin oma.Sami Takkinen / Yle

Täydennetty klo 16.47 Ossi Martikaisen kommentit ja klo 17.24 Jarmo Pirhosen kommentit.

Lue myös:

"Kilpailussa kannattaa liittoutua" – perusteilla olevassa energiapalveluyhtiössä mukana Kuopion Energia, Savon Voima, Jyväskylän Energia ja Lappeenrannan Energia

Sähkössä ovat nyt ostajan markkinat – pienet myyntifirmat puskevat halvoilla hinnoillaan perinteisiä sähköyhtiöitä uudistumaan