Suomen korkein rakennus

Tampereen Särkänniemessä, Näsijärven rannalla, maasta kohoaa monelle tuttu betoninen maamerkki. Kun 168 metriä korkea kokonaisuus rakennettiin 70-luvun alussa, moni asia oli vähän vielä opettelua.

33 vuorokautta yötä päivää. Niin kauan kesti pohjoismaiden korkeimman näköalatornin, Tampereen Näsinneulan, varren valaminen betonista vuonna 1970.

Vuoden 1971 vappuna valmistuneen tornin rakennusurakka oli Suomessa ennennäkemätön. Rakentamiseen käytettiin betonia 3000 kuutiometriä ja terästä 200 tonnia.

Rakennusmestari Leo Rikala, 78, ja sähköteknikko Esko Halme, 79, kertovat, miltä tuntui olla osa kuuluisan maamerkin rakentamista.

Leo Rikalan vastuulla olivat betoni ja teräsrakenteet. Kun vartta rakennettiin, rakennusmestarin tehtävän jakoi vuorokaudessa kaksi ihmistä, sillä vuorot olivat kaksitoistatuntisia ja seitsemänä päivänä viikossa.

”Rakentaminen ei pysähtynyt hetkeksikään. Vuorossa oli aina 20 miestä ja mestari. Runko kohosi vuorokaudessa neljä metriä lähemmäs taivasta.”

Leo Rikala

”Tässä kuvassa seison tuolla kuin Napoleon! Tarkistelen ilmeisesti raudoituksia. Naurattaa näin jälkikäteen, että minulla on pillihousut ja teräväkärkiset piikkikengät jalassa työmaalla. Kypärä on sentään päässä.”

Leo Rikala

"Rakennustelineillä ei liiemmin turvavaljaita käytetty. Toki jos oli joku oikein tiukka paikka, mies laitettiin köyteen kiinni."

Leo Rikala

"Ei siellä ylhäällä telineillä vain saanut pelätä. Ei ollut varaa sellaiseen."

Leo Rikala

”Muualla Euroopassa tehtiin jo tällaista, joten rakentamisen suunnittelijat kävivät muutamankin kerran Saksassa samankaltaisissa torneissa keräämässä tietoa. Pyöräähän on turha keksiä uudestaan.”

Leo Rikala

"Täällä tämä vielä on, kolo, johon aikanaan piilotimme kollegan kanssa kymmenen markan setelin! Sinetöimme sen seinään kiinni mustalla purukumilla. Joku on sen selvästi löytänyt."

Leo Rikala

Sähköteknikko Esko Halme päätyi päivätyönsä lisäksi töihin Näsinneulan sähköjen pariin, sillä oli perheellinen ja tarvitsi rahaa.

”Olin päivät eri virassa ja illat ja yöt suunnittelin sähköjä tänne. Se oli aika yksinäistä puurtamista.”

Esko Halme

"Työ oli haastavaa, mutta pidin siitä juuri sen vuoksi. Se kaikki oli jotain täysin ennenkuulumatonta täällä. Paljon sai ja täytyikin kokeilla ja tehdä omia ratkaisuja."

Esko Halme

”Se on pieni ihme, että kaikki meni todella niin hyvin kuin meni. Sitä voisi kutsua huippusuoritukseksi. Suurimmat henkilövahingotkin olivat naulan päälle astumisen luokkaa.”

Esko Halme

Ravintolan katon putkimaisia valoja on 1276 kappaletta. Halme kertoo, että ne leikattiin aikanaan tarkasti viistoon niin, että illalla pimeän tullen valot eivät näy tornin ikkunoista ulos.

"Myös tornin nupin valot olivat aika pitkälle luovaa soveltamista. Omalla vastuullani olivat viiteen suuntaan loistavat lentoestevalot. Ei sellaisia ollut tehty täälläpäin aikaisemmin."

Esko Halme

Lentoestevalot ja esimerkiksi viherkeltaiset säävalot tornin nupissa tuottavat yhä tänäkin päivänä aika ajoin työtä. Näsinneulan yleisessä huollossa työskentelevä Marko Patala, 31, tietää, mitä se tarkoittaa.

”Kerran oli iso projekti, kun säävalot vaihdettiin loisteputkista ledivaloiksi. Meitä oli kaksi henkilöä silloin paikan päällä asentamassa satoja lediputkia paikalleen.”

Marko Patala

"Ulkotasanteella ja nupissa työnteko oli ensin vähän jännittävää, mutta nykyään se on ihan arkipäivää. Maisemat ovat silti hienoja joka kerta, sille en ole sokeutunut."

Marko Patala

"Joskus olen ollut ylhäällä voimakkaalla tuulella, ja se oli melkein kuin ruotsinlaivalla olisi."

Marko Patala

Patala kertoo, että ihmiset ovat keskimäärin todella tyytyväisiä työpaikkaansa. Työyhteisö huvipuiston eri osastojen välillä muistuttaa välillä pientä kylää.

”Työurat ovat täällä keskimäärin tosi pitkiä. Sinnikkäimmät ovat olleet samassa työssä 30-40 vuotta.”

Marko Patala

Myös 70-luvun työyhteisö jätti lämpimiä muistoja miesten mieliin.

”Työurakasta jäi paljon tuttavia ihan loppuelämäksi. Olen värvännyt monia myös myöhemmille työmaille töihin, niin paljon kuin vain kehtasin."

Leo Rikala

”Se ei ollut mitään ihan tavallista työtä, vaan oikeasti aika ihmeellistä.”

Esko Halme

”Se oli sellainen erikoistyö, joka ei koskaan tule toista kertaa kohdalle”.

Leo Rikala

Tekijät

Toimittaja

Hilma Toivonen

Kuvaaja

Antti Eintola

Historiakuvat

Leo Rikalan arkistot

Julkaistu 15.8.