Lahden keskustassa neljä ryöstöä vuorokauden sisällä

Ryöstön uhreina on ollut alaikäinen ja nuoria aikuisia. Yksi uhreista on saanut sairaanhoitoa vaativan vamman.

ryöstö
Poliisi.
Poliisi kertoo, että mies on pyytänyt puhelinta ja sitten uhannut teräaseella.Tiina Jutila / Yle

Hämeen poliisi tutkii neljää maanantain ja tiistain aikana Lahdessa tapahtunutta ryöstöä. Uhreina on ollut yksi alaikäinen ja kahdessa muussa tapauksessa nuoria aikuisia.

Yksi uhreista on saanut sairaanhoitoa vaativan vamman. Yksi on päässyt pakenemaan tilannetta.

Teot ovat edenneet siten, että ryöstäjä on pyytänyt matkapuhelinta lainaksi, minkä jälkeen hän on teräaseella uhaten yrittänyt viedä puhelimen uhrilta tai jopa onnistunut siinä.

Ensimmäinen rikos tapahtui maanantai-iltana kahdeksan aikaan kaupungintalon vieressä. Toisen kerran ryöstäjä iski seuraavana iltapäivänä kello viiden aikaan Harjukatu 28:n kohdalla. Kolmas teko tapahtui heti perään Rautatiekatu 10:n kohdalla. Neljäs rikos tapahtui hieman ennen kuutta Vapaudenkatu 10:n kohdalla.

Poliisi etsii 20–30-vuotiasta miestä, joka on pituudeltaan noin 180 senttimetriä. Päällään hänellä on ollut tumma huppari, jonka huppua mies on pitänyt päässä. Vihjeet voi kertoa sähköpostiin vihjeet.hame@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun) tai puhelimella 0295 414 222.