Vauhdikas vesipelastus kastelee koiran ja omistajan – taidoistaan huolimatta pelastuskoiria ei käytetä virallisissa pelastustehtävissä vesillä

Vesipelastusharrastus on yhä suositumpaa ja kehittää koiran kuntoa, uimataitoa ja pelastusvaistoa.

vesipelastus
Koira hyppää veneestä.
Vesipelastus tuli Suomeen 1980-1990 -lukujen taitteessa. Hyvä vesipelastuskoira on rohkea, tottelevainen, hyvä uimaan ja suoritusvarma.Kalle Niskala / Yle

Kolmevuotias bordercollieuros Don on innoissaan. Tänään on treenipäivä. Don harjoittelee neljän muun koiran kanssa vesipelastusta.

Ensin uiminen pelotti. Sitten se alkoi tuntua kivalta hommalta, varsinkin kun sai nameja. Haastetta oli myös oppia, että vedestä ei vaan noudeta, vaan välillä sinne myös mennään esine suussa.

– Nykyään kaikki käy, eikä se millään malttaisi odottaa vuoroaan. Koko ajan pitäisi saada mennä ja suorittaa, kertoo Donin omistaja, vesipelastustreenejä vetävä koirakouluttaja Lotta Lindberg.

Vesipelastus kasvattaa Suomessa suosiotaan koiraharrastuksena, mutta epätasaisesti. Donin kotinurkilla Kokkolassa lajia pidetään yllä muutaman koiran voimin, mutta esimerkiksi Pirkanmaan noutajayhdistyksen toiminta-alueella kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet harrastajaryhmiin mukaan.

Nainen ja koira.
Koirakouluttaja Lotta Lindberg kertoo Donin olevan sisupussi, jonka lempitehtäviä lajissa on veneen vetäminen.Kalle Niskala / Yle

Veneestä hyppääminen ensimmäinen haaste

Överbyn hiekkamontulla Don, 1-vuotias Mesi, 7-vuotias Sulo, reilun vuoden ikäinen Lempi ja 5-vuotias Pippa pääsevät vuoron perään kumiveneen kyytiin. Veneestä hyppääminen on opittava, jos mielii pärjätä vesipelastuskokeessa.

Kokeessa liikkeinä ovat myös esineen vienti, veneen hinaus ja hukkuvan pelastaminen. Liikkeet ja suoritustavat vaihtelevat vaatimustason myötä.

Rannalla puhkeavat aplodit, kun ensimmäistä kertaa mukana oleva Sulo rohkaistuu pitkän miettimisen jälkeen loikkaamaan kumiveneen perästä aaltoihin.

Vesipelastus kehitettiin alun perin ylläpitämään landseereiden ja newfoundlandinkoirien kuntoa, uimataitoa ja pelastusvaistoa. Laji sopii kuitenkin kaikille karvaturreille, joilla on halu uida ja mielellään myös riittävästi kokoa vetohommiin.

– Noutajat ovat hyviä vesityöskentelijöitä, siksi niiden määrä on lisääntynyt lajissa koko ajan. Tässä melkein kaikki liikkeet perustuvat tavalla tai toisella noutoon, toteaa kouluttaja Kirsi Koivunen Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksestä.

Koira ui vedessä.
Vesipelastuksen treenikausi avovesissä on lyhyt, mutta lajin harrastaminen onnistuu myös koirauimaloissa.Kalle Niskala / Yle

Uimataito kehittyy treeneissä

Koiran ja omistajan on viihdyttävä märissä tunnelmissa. On myös tykättävä tehdä porukalla, sillä treeneihin tarvitaan vähintään kolme ihmistä eli soutaja, veteen pelastettavaksi menevä ja koiraa rannalta ohjaava.

– Tässä harrastuksessa vaaditaan sitoutumista, korostaa Jaana Pullola Merenkurkun Noutajista Vaasasta. Myös Vaasan seudulla harrastajien määrä on ollut viime aikoina kasvussa.

Koiralle lajin ykkösvaatimus on vahva uimataito. Jokainen räpiköi jotenkin pinnalla, mutta uiminen onkin sitten eri asia. Oikeaa uima-asentoa harjoitellaan treeneissä.

– Asennolla on suuri merkitys, koska laji on raskas koiran niskalle ja selälle. Osa ui liivit yllään, kertoo kouluttaja Kirsi Koivunen.

Koira vetää venettä köyden perässä.
Uinti on hyvä liikuntaa. Se kehittää lihaksistoa, ja esimerkiksi iäkkäämmillä koirilla auttaa lihasten ylläpidossa.Kalle Niskala / Yle

Haastavia harjoituksia

Överbyn montulla tuulee. Kumiveneen soutaja joutuu tekemään töitä, että vene pysyy hetken paikoillaan. Märkäpukuun pukeutunut koirakouluttaja Annika Saunamäki kurottaa köyttä ja yrittää saada viereen uineen Mesin tarttumaan siihen. Tällä kertaa jää yritykseksi, koska koira päättää jatkaa matkaa muutaman metrin päässä olevalle poijulle.

Kun jokainen treenaaja on vuorollaan vetänyt köysi suussaan kumivenettä, Saunamäen on aika mennä veteen pelastettavaksi.

– Ensin huudan ja räpiköin, jolloin koira lähtee hakemaan. Treenaamme myös hiljaisen hukkuvan pelastamista. Silloin koiran on tarkoitus uida viereen ja tarttua pelastettavaa esimerkiksi kädestä ja lähteä viemään rannalle, Saunamäki kertoo.

Bordercollie Donin mielihommaa on veneen hakeminen. Voimaa ja sinniä löytyy, mutta aivan kaikkeen ei rohkeus vielä riitä.

– Se on tarkka poika siitä, että ranta tuntuu turvalliselta. Aallokkoon se ei uskalla vielä lähteä, Lotta Lindberg kertoo.

Nainen esittelee valjaita.
Koirakouluttaja Annika Saunamäki esittelee vesipelastusvaljaita, joita välillä käytetään treeneissä. Valjaisiin puettu koira ui ihmisen luokse, jolloin pelastettava voi tarttua valjaissa oleviin lenkkeihin kiinni.Kalle Niskala / Yle

Ei vielä virallisia apureita

Vaikka Donilla ja kumppaneilla olisi rautainen pelastustaito tassuissaan, silti sitä tai kaltaisiaan ei käytetä Suomessa virallisina työkoirina pelastustehtäviin. Vesipelastus on meillä vain harrastus- ja kilpailumuoto, eikä laji kuulu esimerkiksi poliisikoirien koulutusvaatimuksiin.

– On hienoa, että koiralla on tällaisia taitoja, mutta virkakäytössä ongelmana olisi se, että ammattikoiran pitäisi olla pelastusvalmiudessa koko ajan. Vesipelastustilanteet ovat yllättäviä ja nopeita, sanoo Suomen poliisikoirayhdistyksen puheenjohtaja Miikka Ounila.

Koirakouluttajat kertovat, että esimerkiksi Italiassa on vesipelastuskoiria työkäytössä. Suomessakin koirien "pohjakoulutus" heidän mielestään riittäisi, mutta työkäyttöön tarvittaisiin muutakin.

– Pitäisi pystyä toimimaan kaikissa olosuhteissa. Kova tuuli, voimakas virta ja aallokko vaativat koiralta todella vahvaa uimataitoa ja suurta rohkeutta. Myös avovesi on erittäin haastavaa, Annika Saunamäki miettii.

Märkä koira ravistelee itseään.
Vesipelastus on märkää puuhaa.Kalle Niskala / Yle

Kisoihin lähdetään kauaskin

Suomessa järjestetään vuosittain satakunta vesipelastuskoetta. Kouluttajien mielestä tarvetta olisi useammallekin, mutta tuomareiden vähyys jarruttaa kilpailemista. Paikalle tarvitaan aina kaksi tuomaria, toinen rannalle ja toinen veneeseen seuraamaan koirakon suoritusta.

– Paras tuomaritilanne on Etelä- ja Lounais-Suomessa. Esimerkiksi Pirkanmaalla ja pohjalaismaakunnissa ei ole yhtään tuomaria. Keski-Suomessa yksi, Itä-Suomessa yksi ja pohjoisessa muistaakseni pari, kertoo Kirsi Koivunen Pirkanmaan noutajayhdistyksestä.

Landseerit ja newfoundlandinkoirat pääsevät aloittamaan kilpailemisen suoraan junioriluokasta. Muut joutuvat selvittämään tiensä soveltuvuuskokeen kautta. Vesipelastuksessa kilpaillaan myös alokasluokassa, avoimessa- ja voittajaluokassa. Vuosittaisiin SM-kilpailuihin valitaan 12 koirakkoa tulosten perusteella.

Donin kotinurkilla Kokkolassa ei ole järjestetty kilpailuja vuosiin. Osa käy testaamassa taitojaan reilun sadan kilometrin päässä Vaasassa tai vielä kauempana Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

– Donin ykköslaji on agility, kilpailemme siinä kakkosluokassa. Vesipelastus on ollut vähän sellainen kesän hupilaji, mutta toiveena on, että joskus saisimme tehtyä soveltuvuuskokeen, ja sitten ehkä kilpaillakin, miettii Lotta LIndberg.

Donilta on turha kysyä mielipidettä. Se on jo mennyt autoon. Vesipelastustreenin jälkeen tekee aina mieli nukkua pitkät päikkärit. Sitten on taas virkeä ja valmis uusiin seikkailuihin.