Pillit ja muovikannet siirtyvät hampurilaisravintoloissa tiskin taakse: "Moni asiakas ottaa pillin puhtaasti vanhasta tottumuksesta"

Pikaruokaravintolat pyrkivät vähentämään muovijätteen määrää. Silti esimerkiksi Hesburgereissa käytetään 1,5 miljoonaa pilliä kuukaudessa.

muovijäte
Nainen kassalla
Hesburgerissa työskentelevä Janette Räsänen antaa pillin tai juomamukin kannen asiakkaalle vain pyydettäessä.Tapio Termonen / Yle

Pikaruokaketjut vastaavat Ylen kysymykseen kuin yhdestä suusta: "Toimimme vastuullisesti ja pyrimme vähentämään muovin käyttöä."

McDonald´s tarjoaa jäätelökippoaan esimerkiksi. Pahvista astiaa kehiteltiin niin, ettei muovikantta enää tarvita.

– Näin on säästetty 3 500 kiloa muovia vuodessa, kertoo Porissa ja Raumalla McDonald´s-yrittäjänä toimiva Johanna Junkkari.

Yle kysyi neljältä pikaruokaketjulta, kuinka ne ovat onnistuneet muovijätteen vähentämisessä. Burger King, McDonald´s, Hesburger ja Subway kertovat kaikki asettaneensa selvät tavoitteet muovin kulutuksen karsimiseen.

Pillit ja mukien kannet ovat pikaruokaloissa olleet viime aikoina niin sanotuilla maustehyllyillä. Burger King on siirtänyt ne jo kokonaan pois näkyvistä. Nyt niitä saa tiskiltä erikseen pyytämällä.

Ensimmäisen kuukauden aikana pilli- ja kansijätteen määrä Burger Kingissä puolittui.

Asiakkaat ovat ottaneet käytännön hyvin vastaan, sanoo Burger Kingin ketjujohtaja Siru Kalpio.

– Seurauksena tuotamme vuositasolla tuhansia kiloja vähemmän muovijätettä.

Muovia käytetään vanhasta tottumuksesta

McDonald´s siirsi pillit ja kannet tiskin taakse viime perjantaina. Taktiikkaa on testattu jo muutamissa ravintoloissa, ja palaute on ollut hyvää.

– Moni asiakas ottaa pillin puhtaasti vanhasta tottumuksesta, Johanna Junkkari sanoo.

Ohje pikaruokalassa
Burger King neuvoo asiakkaitaan pillien löytämisessä.Mari Kahila / Yle

Tämän myöntävät myös monet asiakkaat.

– Kyllä muovia voi hyvin karsia pois. Mutta jos minulle pilliä kassalla tarjotaan, kyllä se tulee otettua, sanoo Niko Modig Eurajoelta.

– En minä pilliä ainakaan pyydä, raumalainen Veeti Juva toteaa.

Niko Modig ja Veeti Juva syömässä Rauman McDonaldsissa.
Niko Modig juo hampurilaisaterian juoman pillillä ja Veeti Juva suoraan mukista. Tapio Termonen / Yle

Toisille hampurilaisateria ei maistu ilman pilliä.

– Pillistä on kivempi juoda kuin mukin reunasta, raumalainen Verner Raittinen sanoo.

Hesburgerissa muovipillit vietiin toissa keväänä tiskin taakse ja niiden käyttö putosi viidenneksellä.

– Silti niitä kuluu edelleen 1,5 miljoonaa kuukaudessa, kertoo Hesburgerin viestintäpäällikkö Heini Santos.

Paperipilleistä myös kierrätyskelpoisia

Myös Subway sanoo edistävänsä muovin vähentämistä. Tulossa on pahvisia toimituspakkauksia ja paperista tehtyjä pillejä. Muovin käytön haitoista koulutetaan jatkuvasti sekä ravintoloita että asiakkaita.

– Pyrimme vähentämään kertakäyttömuovien käyttöä pakkauksissamme sekä ravintoloissamme että laajemmin koko yrityksen toiminnassa, sanoo Subwayn Regional PR & CSR Director Europe Marc van der Lee.

Myös Hesburgerissa on testattu paperista tehtyjä pillejä.

– Olemme saaneet pääosin positiivista palautetta, sanoo Hesburgerin viestintäpäällikkö Heini Santos.

Muovisia pillejä
Porin keskustan Hesburgerissa käytetään vielä muovisia pillejä.Tapio Termonen / Yle

Aiemmin esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi, että Britanniassa McDonald´sin testaamat paperipillit olivat kierrätykseen liian paksuja (siirryt toiseen palveluun). Ainakin Hesburgerin paperipilleistä on onnistuttu saamaan kierrätyskelpoisia, joten samanlaisia on lupa odottaa myös muihin ketjuihin.

Pillikeskustelu kuitenkin murunen meressä

Kiertotalouden asiantuntija Riitta Silvennoinen Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta Sitrasta pitää pikaruokaketjujen pyrkimyksiä hyvinä. Ratkaisuja ei kuitenkaan kannata tehdä hinnalla millä hyvänsä.

– Huolenani on aina, ettei se korvaava materiaali aiheuta enemmän päästöjä ja ole tavallaan huonompi vaihtoehto kuin muovi. Mutta toki kertakäyttökulttuurin vähentäminen on aina hyvä asia. Jos pystytään luopumaan pilleistä, sehän on askel oikeaan suuntaan, sanoo Silvennoinen.

Muutos on Silvennoisen mielestä hyvästä, ja toimillaan ketjut osaltaan vievät viestiä muutoksen tärkeydestä. Keskittyminen kansiin ja kuppeihin on kuitenkin vain pintaraapaisu.

– Ehkä Suomen mittakaavassa pillikeskustelu on aika murunen meressä. Enemmän kannattaisi ehkä katsoa tarjottavaa ruokaa. Sen hiilijalanjälki on paljon isompi kuin muovipillin. Lisäksi Suomessa muovipillit eivät onneksi päädy niin helposti luontoon kuin muualla maailmassa.

Silvennoinen kannustaa pikaruokaloita pohtimaan, voisiko ainakin osa astioista sittenkin olla pestäviä.

Muovin kierrätystäkin ravintoloissa voisi tehostaa. Yleisesti jätteet kipataan yhteen roskasäiliön kitaan, jolloin ne päätyvät poltettavaksi.

– Ravintoloiden kannattaisi polttamisen sijaan kierrättää muovi, jolloin se pystytään käyttämään monta kertaa. Polttamista pitäisi välttää, materiaali kannattaa pitää mahdollisimman pitkään kierrossa, sanoo Riitta Silvennoinen.

Syyllisyyttä ei syömisestä kannata kantaa

Muovin vähentäminen ja kierrätystalouden parantaminen ovat voimakkaasti kaikkien pikaruokaravintoloiden tavoitteena.

Hesburgerissa ajatusta on viety pitkälle. Siellä työntekijöille tehdään työvaatteet kierrätysmateriaalista, muun muassa muovipulloista. Kun vaatteet käyvät vanhoiksi, niistä tehdään terassipöytiä.

Pikaruokapaikoissa voi Sitran kiertotalouden asiantuntija Riitta Silvennoisen mielestä asioida kevyin mielin.

– Pikaruokapaikatkin ovat tehneet hienoja kasvisvaihtoehtoja, ja ihmisen pitää kuitenkin syödä. En lähtisi tuomitsemaan yhtä ravintolatyyppiä. Pikaruokaloillahan on iso mahdollisuus näyttää mallia tulevaisuuden ravintoloista, olla suunnannäyttäjiä trendikkääseen kasvisruokaan, kannustaa Silvennoinen.

Mietitkö ravintolassa syödessäsi muovi- tai muun jätteen määrää? Juotko limusi nykyään pillillä vai ilman? Keskustele aiheesta. Kommentointi sulkeutuu kello 18.