Yksi vuosituhannen suurimmista esihistoriallisten kohteiden kaivauksista alkoi Savukoskella

Kohteiden joukossa on muun muassa yksi Lapin vanhimmista kivikautisista asuinpaikoista.

kaivaukset
Arkeologisia kaivauksia Soklissa.
Arkeologisia kaivauksia Soklissa.Vesa Laulumaa, Museovirasto

Museovirasto on aloittanut Savukosken Soklin kaivosalueella sijaitsevien arkeologisten kohteiden kaivaukset, kertoo Museovirasto tiedotteessa. Elokuun alussa alkaneet tutkimukset kestävät syyskuun loppuun saakka. Ne todennäköisesti jatkuvat vielä vuonna 2020.

Museoviraston mukaan kyseessä on yksi suurimmista esihistoriallisten kohteiden kaivaushankkeista tällä vuosituhannella. Yleensä isompia kaivauksia on tehty kaupunkiarkeologisilla kohteilla.

Ensi vaiheessa kaivauksia tehdään 12 muinaisjäännöksellä, jotka ovat lähinnä kivi- ja varhaismetallikautisia asuinpaikkoja ja pyyntikuoppakohteita. Kohteiden joukossa on muun muassa yksi Lapin vanhimmista kivikautisista asuinpaikoista, joka on saatujen ajoitustulosten perusteella noin 10 000 vuoden ikäinen.

Tutkimuksen toteuttaa Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut. Kustannuksista vastaa Yara Suomi.