Vanhemmat vaativat Kasurilan koulua kokonaan käyttökieltoon Siilinjärvellä

Kasurilan koululla on sisäilmaongelmia, joiden vuoksi suurin osa opetuksesta tapahtuu väistötiloissa.

Siilinjärvi
Oppilas tekee tehtäviä tunnilla
Moni koululainen opiskelee väistötiloissa. Kuvituskuva.Mikko Savolainen / Yle

Siilinjärvellä Kasurilan koulun oppilaiden vanhemmat vetoavat kuntaan, että koulurakennuksessa ei enää järjestettäisi opetusta. Vanhemmat vaativat myös, että 1990-luvulla rakennetussa osassa tehdään kunnolliset sisäilmamittaukset. Vetoomuksessa vanhemmat ilmaisevat syvän huolensa sisäilmaongelmien vaikutuksista koulun oppilaiden ja henkilökunnan terveyteen.

Kasurilan koulu kärsii sisäilmaongelmista, joiden vuoksi koulun vanhimmat tilat on jo poistettu käytöstä. Varsinaisessa koulurakennuksessa vielä ruokaillaan sekä pidetään esimerkiksi teknisen työn sekä liikunta- ja musiikkitunnit. Suurin osa tunneista järjestetään uudessa väistötilassa tai aiemmin hankitussa viipalerakennuksessa.

Kasurilan koulun 1990-luvulla rakennetun osan käyttökieltoa koskevan vetoomuksen on allekirjoittanut yli sata huoltajaa. Siilinjärven kunnan mukaan henkilökunnan ja oppilaiden oireilu vielä käytössä olevassa osassa lisääntyi merkittävästi viime keväänä.

Tilojen käyttö on kuitenkin kunnan sivistysjohtajan Antti Jokikokon mukaan tällä hetkellä välttämätöntä, koska väistötiloissa ei voida järjestää esimerkiksi teknisen työn tunteja. Aiemmin valmistuneessa terveystarkastajan tarkastuskertomuksessa edellytetään, että koulurakennuksen vielä käytössä olevan osan kuntoa tutkitaan terveydellisestä näkökulmasta.

Huono sisäilma heikentää oppimista

Itä-Suomen AVIn opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtolan mukaan Itä-Suomessa pätee valtakunnallinen luku eli noin 9 prosenttia oppilaista opiskelee väistötiloissa. Yleisimmin syynä väistötiloissa opiskeluun ovat sisäilmaongelmat.

Siilinjärvellä noin kolmasosa oppilaista opiskelee väistötiloissa. Ylen viime vuonna julkaistun selvityksen mukaan Rautalammilla 36 prosenttia, Vesannolla ja Vieremällä noin 40 prosenttia oppilaista käy koulua väistötiloissa.

Kuntien välillä suuria eroja: osassa kuntia väistötiloja ei ole käytössä lainkaan. Tällaisia kuntia on Pohjois-Savossa useita, muun muassa Varkaus.

THL:n pari vuotta sitten julkaiseman tutkimuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) koulujen huono sisäilma heikentää oppimistuloksia ja lisää poissaoloja. Sitä sen sijaan ei ole tutkittu, miten oppimistuloksille käy väistötiloissa.