Lahden kristillinen koulu sai pysyvän opetusluvan

Koulun kannatusyhdistys on saanut aiemmin vain määräaikaisen järjestämisluvan. Nyt tavoite vakituisesta luvasta on toteutunut.

Kristillinen perusopetus
Oppilas tekee koulutehtävää.
Lahden kristillisessä koulussa annetaan perusopetusta ekaluokasta yhdeksänteen. Kuvituskuva.Antti Karhunen / Yle

Lahden kristillinen koulu on saanut vakituisen opetusluvan. Valtioneuvosto on myöntänyt koulun kannatusyhdistykselle toistaiseksi voimassa olevan luvan opetuksen järjestämiseen ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen.

Kristillinen koulu on toiminut vuosikausia määräaikaisella järjestämisluvalla. Vuosi sitten Lahden kaupungin sivistyslautakunta päätti olla puoltamatta luvan vakinaistamista. Päätös jakoi sivistyslautakunnan kahteen leiriin.

Opetushallitus vaati koulun opetussuunnitelman korjaamista niin, että se noudattaisi paremmin yleistä opetussuunnitelmaa. Tarkennuksia edellytettiin muun muassa uskonnonopetuksen ja terveystiedon osalta.

Pysyvästä opetusluvasta kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

Kristillinen koulu Lahdessa yhdistää uskonnon terveystietoon – Opetushallitus: Uskonto olisi pidettävä erillään muista oppiaineista

Kuuntele Yle Areenassa:

Kristillinen koulu haluaa vakiinnuttaa paikkansa Lahdessa