Tampereen Santalahden tapahtumapuisto käyttöön ensi kesäksi

Rantaväylän ja Näsijärven välinen laaja kaistale on jo muotoutunut pitkälle. Töitä kuitenkin tehdään vielä muutamassa kohdassa.

Tampere
Tampereen Santalahden tapahtumapuistoa elokuussa 2019 Näisjärven suunnasta nähtynä.
Yle / Jouni Tanninen

Tampereella Santalahden rantapuistossa päästään järjestämään tapahtumia todennäköisesti kesällä 2020.

Alue valmistuu osaurakka kerrallaan. Esimerkiksi uimarannan laguuni, koirapuisto ja matonpesupaikka on jo rakennettu.

Seuraavaksi tulee esiintymislavan pohja tapahtumapuistoon. Viimeistelytöitä on joka tapauksessa edessä.

Suuria tapahtumia ei kannata vielä järjestää senkään takia, että nurmikoiden täytyy ensin kasvaa ja vahvistua.

Santalahden puisto on kaupunkiympäristöksi laaja alue Tampereen rantaväylän ja Näsijärven välisellä kaistalla.