Näin kaksi ihmistä kuoli poikkeuksellisessa työväen mielenilmauksessa – Sylvi Viitala kuuli laukaukset ja järkyttyi: "Ei tajuttu, mitä voisi tapahtua"

Palkanalennuksia vastaan lakkoilleista työläisistä kaksi kuoli Kemin veritorstaiksi nimetyissä tapahtumissa elokuussa 1949.

työtaistelut
Poliisit ja mielenosoittajat vastakkain Kemin veritorstaina tunnetussa lakkokahakassa Lautiosaaressa 18.8. 1949
Kemin veritorstai 70 vuotta sitten oli viimeinen ihmishenkiä vaatinut poliittinen joukkoliikehdintä.Kansan Arkisto

Päivälleen 70 vuotta sitten, torstaina 18. elokuuta vuonna 1949 kolmetuhantinen joukko lakkoilevia työläisiä kuhisi kokoontuneena Kemin Karihaaran työväentalon pihamaalle. Kukaan heistä ei vielä tuolloin tiennyt, että iltapäivän päätteeksi yksi heistä olisi kuollut, toinen kuolettavasti loukkaantunut.

Lakkolaisten joukossa luottamus joukkovoimaan esitettyjä palkanalennusvaatimuksia vastaan oli vahva. Karihaaran työväentalolla pidettiin puheita, yhtenä puhujana oli ay-toimitsija Hildrig Ellilä, tuolloin 19-vuotiaan Sylvi Viitalan äiti.

– Iloisella mielin oltiin lähdössä liikkeelle. Ei tajuttu, mitä voisi tapahtua, muistelee vuosikymmenten takaisia tapahtumia Sylvi Viitala.

Tapahtumat muistetaan nimillä Kemin veritorstai ja Lautiosaaren kapina. Professori, kommunistisen puolueen ja Etsivän keskuspoliisin historiaa tutkineen Matti Lackmanin mukaan kahden mielenosoittajan, Felix Pietilän ja Anni Kontiokankaan kuolemaan johtanut mellakka on Suomessa viimeinen poliittinen joukkoliikehdintä, joka on vaatinut ihmishenkiä.

– Näin laajoja poliittisia marsseja ei ylipäätään Suomessa ole ollut 1970-luvun jälkeen, muistuttaa Lackman.

Viime vuosien ihmishenkiä vaatineissa tapauksissa, niin sanotussa hyppypotkutapauksessa kuin Turun puukotuksissakin, voi ajatella taustalla olleen jonkinlainen poliittinen motiivi. Näihin ei kuitenkaan liity joukkoliikehdintää, Lackman sanoo.

Poliisit taluttavat mielenosoittajaa Kemin veritorstan mielenosoituksessa.
Poliisit taluttavat mielenosoitukseen osallistunutta työläistä. Lakkolaisista 63 tuomittiin kapinan yrityksestä kuritushuoneeseen, mutta armahdettiin myöhemmin erillislailla.Pressfoto

Kommunistit kärkkyivät valtaa, lakkoilijat palkkoja

Kemin veritorstain tapahtumiin johtanut palkkariita sai alkunsa 1. heinäkuuta, kun sosiaaliministeriön palkkaosasto vaati metsätehdas Kemi Oy:n 260 puunkäsittelijän urakkapalkkoja laskettaviksi 30–40 prosenttia.

Lakkoon yhtyivät nopeasti läheisten Kemijokisuun erottelutyömaan, Karihaaran sahan ja Kemin sataman työntekijät, jolloin lakko koski jo tuhansia työntekijöitä.

– Tavallisen ihmisen asemaanhan se tuntuu, jos palkkoja lasketaan huomattavasti. Kun vielä alettiin käyttää rikkurityövoimaa, se suututti ihmisiä, professori Matti Lackman sanoo.

Osallisille kyse oli puhtaasti palkkataistelusta, mutta todellisuudessa mielenilmauksella oli myös raadollisempia, reaalipoliittisia vaikuttimia. Lakkoa ajavat kommunistit toivoivat sen avulla pystyvänsä kaatamaan K.A. Fagerholmin vähemmistöhallituksen ja saavansa lisää valtaa SAK:ssa.

– Kommunistinen puolue kärkkyi, että jos tilanne lähtee kehittymään, niin me tulemme esiin sopivan tilanteen tullen, Lackman kuvailee.

"Aja sitten lujaa, nyt on kiire"

Karihaaran työväentalolta Tornionkatua pitkin kohti uiton erottelutyömaata marssivan joukon tarkoituksena oli pistää lakkorintamaan kiilaa lyöneet rikkurit kuriin.

Sylvin tuleva mies Pauli Viitala ei kohtalokkaaseen marssiin osallistunut. Hän työskenteli tapahtumapaikan vieressä sijainneella Isohaaran pato- ja siltatyömaalla.

Paluumatkalla kauppareissulta Viitala ajoi polkupyörällään takaisin kohti Kemijoen Vallitunsaaressa sijaitsevaa majapaikkaa, kun poliisipartio pysäytti hänet.

– Partion johtaja kysyi mihin nuori mies on menossa. Kun kerroin, sanoi poliisi että “aja sitten lujaa, nyt on kiire”, muistelee tuolloin 17-vuotias Pauli Viitala.

Vallitunsaaresta Viitala seurasi jokihaaran vastarannalle kokoontuneiden lakkolaisten ja poliisien yhteenottoa. Poliisit olivat ryhmittyneet estämään lakkolaisten pääsyn patosillalle. Intomielisimpiä viranomaisten vastustelu ja varoitukset “lain ja hallituksen nimeen” eivät kuitenkaan estäneet yrittämästä.

– Kun marssin etujoukko ja tapahtumaa seuranneet lehtimiehet tulivat paikalle, alkoivat poliisit heti pamputtaa. Kansan Tahdon toimittaja [Kullervo] Kaukonen sai osansa pamputuksesta, Viitala muistelee.

Sylvi ja Pauli Viitala olivat mukana Kemin veritorstain tapahtumissa. Sylvi osallistui myös mielenosoituksen marssiin.
Sylvi Viitala oli mukana Kemin veritorstain mielenosoituskulkueessa. Puoliso Pauli seurasi tapahtumia jokihaaran toiselta rannalta Vallitunsaaresta.Kimmo Hiltula / Yle

Raavaat miehet marssivat etujoukoissa

Sylvi Viitala oli mukana kulkueessa. Etujoukoissa marssivat raavaat miehet, Viitalan paikka oli joukon keskivaiheilla. Siellä olo kävi tukalaksi, kun poliisi pysäytti Tornionkatua marssineen etujoukon, mutta taempana marssivat jatkoivat kulkuaan.

Etummaisten marssijoiden yritettyä rynnäköidä patosillalle poliisit ampuivat varoituslaukauksia ilmaan. Marssijoukoissa ollut Sylvi Viitala ei nähnyt tapahtumia tien mutkan ja metsikön takaa.

Hän kuitenkin kuuli laukaukset. Järkytys oli niin suuri, ettei Sylvi Viitala muista kuinka päätyi asuinpaikkanaan toimineeseen uiton naisten parakkiin.

– Joku mies nosti tien vieressä ollutta piikkilanka-aitaa ja sanoi, että mene sinä nuori tyttö tästä metsän kautta, Viitala muistelee.

Kun äiti oli vankilassa ei kukaan käynyt katsomassa, oliko meillä penskoilla ruokaa tai juotavaa.

Sylvi Viitala

Jutun pääkuvasta näkee, kuinka hajalleen joutunut mielenosoittajajoukko pakenee poliisien ampumia varoituslaukauksia. Hiekkapintainen Tornionkatu pöllyää ihmisten jaloissa ja väkijoukon keskeltä erottuu kohtalokas kuorma-auto: sen alle Anni Kontiokangas piiloutui luodeilta ja sai auton liikkeelle lähtiessä kuolemaan johtaneet vammat.

Mellakan toinen uhri Felix Pietilä sai surmansa pistoolin luodista rynnäkköä seuranneen pakomatkan aikana.

Poliiseille mitalit, mielenosoittajille vankeutta

Virallisen historiankirjoituksen mukaan poliisi ei ampunut mielenosoittajia kohti, vaan ainoastaan ilmaan. Aseita oli molemmilla puolilla, ja kummaltakin puolelta kuultiin laukauksia.

Sitä, kenen aseesta Felix Pietilän surmannut luoti lähti, ei tiedetä varmaksi vielä tänäkään päivänä. Tapahtumapaikalle pystytetyssä muistomerkissä kerrotaan poliisin avanneen "tulen kohden työläisten järjestäytynyttä rauhallista mielenosoitusta".

Veritekoa selvitettiin aikanaan oikeudessa, mutta oikeus ei pystynyt nimeämään ampujaa, eikä tuomioita annettu. Sen sijaan mieltään osoittaneista lakkolaisista syytteeseen joutui 127 ihmistä. Heistä 63 sai erimittaisia tuomioita kapinan yrityksestä, yhtenä heistä Sylvi Viitalan äiti Hildur Ellilä.

Urho Kekkosen hallitus armahti kaikki tuomitut erillislailla.

– Hän taisi olla linnassa kolme kuukautta ennen kuin hänet armahdettiin, muistelee Pauli Viitala.

Äidin vankeustuomion aika ei Sylvin perheessä ollut helppo.

– Isä Antti oli kuollut talvisodan kolmanneksi viimeisenä päivänä. Äiti oli jäänyt raapimaan elannon itselleen ja kuudelle lapselleen. Kun äiti oli vankilassa, ei kukaan käynyt katsomassa, oliko meillä penskoilla ruokaa tai juotavaa, muistelee Sylvi Viitala.

Anni Kontiokankaan ja Felix Pietilän hautakivet Kemin Ristikankaan vapaa-ajattelijoiden hautausmaalla.
Anni Kontiokankaan ja Felix Pietilän vaatimattomat hautakivet Kemin Ristikankaan vapaa-ajattelijoiden hautausmaalla.Kimmo Hiltula / Yle

"Enköhän minäkin mustalle listalle joutunut"

Kemin tapahtumat muodostuivat osaksi suomalaisen työväenliikkeen kulttuuriperintöä Elvi Sinervon aihetta käsittelevien runojen "Lintu mustasiipi lennä" ja "Sinä tiedät luokkasi lait" myötä. Tutuimmaksi ne ovat tulleet lauluyhtye Agit-Propin levyttäminä.

Kemin tapahtumien jälkeen osa pelkäsi kommunistien ryhtyvän entistä innokkaammin yhteiskuntarauhaa järkyttäviin lakkoihin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

– Neuvostoliiton kommunistisessa puolueessa katsottiin maan eduksi se, että Suomi pystyisi maksamaan sotakorvauksensa, eikä sitä lakkoilemalla häirittäisi, sanoo professori Matti Lackman.

Kemijokisuun uiton erottelutyömaan palkat hallitus palautti lakkoa edeltävälle tasolle, eli siinä mielessä mielenosoittajien tavoitteet täyttyivät.

Mutta vaikka kuritushuonerangaistuksiin tuomitut lakkoagitaattorit vapautettiinkin vankilasta, ei heidän mainettaan koskaan palautettu.

– Kaikkia lakkolaisia pidettiin kommunisteina ja enköhän minäkin mustalle listalle joutunut, arvelee Pauli Viitala.

Silti elokuun 1949 tapahtumat eivät aikaansaaneet entistä syvempää juopaa ihmisten välille.

– Minä luulen, että ihmiset ymmärsivät meidän taistelleen vain oman elannon puolesta, sanoo Sylvi Viitala.

Voit keskustella aiheesta klo 22 asti.

Lue myös:

Kemin veritorstai 1949 Elävässä arkistossa

Mitä tapahtui, kun Suomi turvautui yleislakkoon? Katso välähdyksiä maamme työhistoriasta

Kahdeksan tunnin työpäivä saavutettiin sata vuotta sitten yhdessä päivässä – aseella uhaten