"Kollegojen empaattisuus lisäsi tuskaa siitä, mitä olen heille aiheuttanut" – Hussein al-Taee saa jatkaa SDP:n ryhmässä, sai ohjeistuksen

SDP:n eduskuntaryhmä kuuli tänään al-Taeeta. Somekirjoituksista käytiin tiukka keskustelu ryhmässä.

Hussein al-Taee
Hussein al-Taee
SDP:n ryhmä käsitteli perjantaina al-Taeen somekirjoituksia.Kimmo Hiltunen / Yle

SDP:n eduskuntaryhmä on käsitellyt kansanedustaja Hussein al-Taeen tilanteen.

Ylen useiden lähteiden mukaan rangaistusta ei ole tulossa, mutta asiasta on käyty tiukka keskustelu.

Al-Taee esitti ryhmälleen oman tulkintansa ja edustajat tekivät kysymyksiä.

– Ei tullut rangaistuksia. Joskus armo toimii rangaistusta tehokkaammin, kertoo Ylen lähde, joka osallistui auditoriossa eduskuntaryhmän kesäkokoukseen.

SDP:n eduskuntaryhmä tiedotti asiasta iltapäivällä

SDP:n ryhmäjohtaja Antti Lindtman vahvisti iltapäivän tiedotustilaisuudessa Ylen aiemmin perjantaina kertoman uutisen.

– SDP:n ryhmä totesi al-Taeelle, ettei ryhmä hyväksy mitään ihmisten loukkaamista. Se on edellytys, että voi toimia ryhmän jäsenenä. Ryhmä piti tärkeänä, että al-Taee on pyytänyt anteeksi kirjoituksiaan ja sanoutut niistä irti. Kirjoitukset ovat tapahtuneet ennen poliittista toimintaa, eivätkä ne miltään osin ole jatkuneet enää, Lindtman sanoi tiedotustilaisuudessa.

Lidtman kertoi, että eduskuntaryhmä antoi ohjeistuksen, miten kansanedustajan ja ryhmän jäsenen on toimittava.

Lindtman myös sanoi, että al-Taee otti nöyrästi ohjeistuksen vastaan.

Monella kollegalla oli paljon kysymyksiä

– Olen harvoin ollut näin kovassa keskustelussa. Toverit ovat olleet empaattisia ja toivottaneet voimia. Olin ehkä siksi harhaluulossa, että voisin tulla kokoukseen ja ajatella, että tästä mennään eteen päin rauhallisesti ja hyvin, al-Taee sanoi medialle.

Hän sanoo, että monilla kollegoilla oli hänelle paljon kysymyksiä.

– Oikeutetusti monella kollegalla on paljon kysymyksiä. En puhu pelkästään omista kollegoista. Halusin olla nöyrä kollegojen edessä ja vastata kysymyksiin. Pääpaino oli siinä, että osoitin niiden ajatusten olleen menneitä. Minussa ei ole solua, joka syrjisi ihmistä., al-Taee sanoi medialle.

Al-Taee sanoi, että hän aikoo kiertää kansalaisten luona. Hän haluaa osoittaa, että hän on luottamuksen arvoinen.

– Ihmisten (kollegojen) empaattisuus lisäsi tuskaa siitä, mitä olen heille aiheuttanut, al-Taee kertoi kuulemistilaisuudestaan.

Hän vaikutti silmin nähden pohdiskelevalta, ja hän piti välillä taukoja puheessaan.

Al-Taeelta kysyttiin, onko vielä tulossa jotain uutta.

– Minulla ei ole luurankoja. Se ei tarkoita, ettei tuolla ole jotain ihmisiä, jotka haluaisivat jotain minusta penkoa ja kirjoittaa, hän vastasi.

Al-Taeelta kysyttiin, mitä hän ajattelee siitä, ettei ryhmä rankaissut häntä.

– En ole elämässäni saanut tällaista ohjeistusta. Olisittepa olleet siellä. Kyllä se ihan riittävä oli.

Helsingin poliisi kertoi tiistaina tutkivansa al-Taeen somekirjoituksia.

Kun al-Taee saapui eilen torstaina SDP:n kesäkokoukseen, hän sai useita halauksia puoluetovereiltaan.

Katso tästä jutusta video, joissa al-Taee kertoo sairauslomastaan Ylen haastattelussa.

Eduskuntaryhmän kesäkokousta on pidetty suljettujen ovien takana.

Lue lisää:

Hussein al-Taee saapui SDP:n kesäkokoukseen ja sai halauksia, "Tällaista ihmistä ei nujerreta" – Katso, mitä hän kertoo sairauslomastaan

Hallitus yrittää löytää 144 000 työkykyistä, "Emme edes tiedä, missä he ovat" – Rinne puolusti työllisyystavoitetta SDP:n kesäkokouksessa