Mummokateus voi iskeä, vaikka ei saisikaan vertailla – mikä on sopiva annos isovanhemmuutta?

Väestöliitossa tiedetään, että lastenlasten hoito voi välillä aiheuttaa kunnon riitoja isovanhempien ja heidän lastensa välille.

isovanhemmat
Kukka Kalinin ja Mikko Virtaperkon perhe
Kukka Kalinille ja Mikko Virtaperkolle parisuhdeaika on harvinaista herkkua, sillä lastenhoitoapua on välillä työlästä saada. Kun isovanhemmat ovat iäkkäitä ja kaukana, voi Ninjan, Felixin ja Ukon hoito ratketa naapuriavulla.Paula Collin / Yle

3-vuotias Ninja, 5-vuotias Ukko ja 7-vuotias Felix purkavat loppumatonta energiaansa kotipuutarhassa. Nuorin möyrii äidin sylissä, kaksi kiipeilee omenapuussa.

Salolainen Kukka Kalin on kolmen pienen lapsen yrittäjä-äiti. Hän on viimeksi ollut kahdestaan miehensä kanssa vuosi sitten. Lomamatkalla. Kalinille on käynyt kynnys korkeaksi edes kysyä vilkkaiden lasten hoitoon apua isovanhemmilta, sillä he ovat jo iäkkäitä eivätkä asu lähellä.

– Parisuhdeaika onnistuu, kun oikein kalenteroidaan. Soitellaan kaverit ja muut läpi.

Kalin kyllä tietää perheitä, joissa isovanhemmilta tulee lastenhoitokyselyihin usein tiukka ei – vaikka ikä tai sairaus ei olisikaan esteenä. Hän jopa arvostaa sitä, että isovanhemmat osaavat laittaa rajat jaksamiselleen.

– On mielekkäämpää, että isovanhempi kieltäytyy kuin että hän ottaa lapsenlapset vastentahtoisesti.

Puhukaa pilvilinnat puhki

Väestöliitolle on hyvinkin tuttua, että pikkulasten vanhemmilla ja isovanhemmilla on eri käsitys lastenhoitoavun sopivasta määrästä. Tutkimuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) yli puolet vanhemmista on sitä mieltä, että isovanhempien pitää tarvittaessa ottaa vastuuta lastenlapsistaan.

– Mieluummin puhuisin kuitenkin lastenhoitomahdollisuudesta kuin -velvollisuudesta, sanoo vastuuasiantuntija Minna Oulasmaa, jonka työsarkaa on nimenomaan isovanhemmuus.

Väestöliiton Sukupolvien sopu -työssä (siirryt toiseen palveluun) näkyy hyvin, miten osalle isovanhemmista kaadetaan niskaan liikaa hoitovastuuta.

– He ovat usein kilttejä ihmisiä, joiden on vaikea sanoa suoraan. He peruvat omat menonsa, kun tulee yllättävä lastenhoitotarve, kertoo Oulasmaa.

Aina mutkikkaammaksi menee, jos sisaruksia on useita ja isoäiti kertoo muille lapsilleen, miten yksi lapsi uuvuttaa hänet pyytämällä jatkuvasti hoitoapua. Epäsuora viestintä sotkee vielä lisää asioita.

infografiikka
Olli Pietiläinen / Yle

Helposti tulee mieleen, että nykyajan tapa korostaa yksilön omia tarpeita heijastuu myös isovanhempien ja heidän lastensa väleihin. Minna Oulasmaa muistuttaa, ettei kyse ole uudesta ilmiöstä.

– Olen työskennellyt Väestöliitossa vuodesta 1998. Silloin jo tuli viestejä, että isovanhemmat eivät osallistu riittävästi lastenlastensa hoitoon.

Oulasmaalla on parempi selitys ilmiölle: puhumattomuus. Jo ennen odotusaikaa pitäisi puhua toiveista ääneen.

– Jotkut isovanhemmat ovat yllättyneet, kun he ovat tajunneet, millaisia odotuksia heidän lastenhoidolleen on.

Isovanhemmuus on aina vapaaehtoista

Monet isovanhemmat odottavat lastenlasten lisäksi eläkevuosien vapautta: itsensä toteuttamista, matkustelua ja harrastuksia. Vastuuasiantuntija Minna Oulasmaa ei pidä sitä itsekkäänä.

Lapsiperheessä puolestaan saatetaan laskea sen varaan, että isovanhempi esimerkiksi hakee lapsen hoidosta tai iltapäiväkerhosta joka päivä.

– Jos pelisäännöistä on puhuttu ajoissa, ei pääse syntymään pilvilinnaa, joka romahtaa arjessa.

Entä jos isovanhemmat kysyvätkin, onko lapsenlapsen hoito muka heidän murheensa? Jos he sanovatkin, että itsehän olette päättäneet lapsenne hankkia?

– Sitäkin kuulee. On kuitenkin syytä muistaa, että isovanhemmuus on vapaaehtoista, painottaa Oulasmaa.

Kieltäytymiselle on oltava sijansa, ja mieli voi myös muuttua myöhemmin.

– Jos vaikka koko elämä on ollut hoitotyötä, ymmärrän, ettei ensin jaksa. Mutta yllätyksiä tapahtuu. Lapsen kasvettua isommaksi voi vielä löytyäkin halu rakentaa yhteys.

Omat on jo hoidettu – eikö se riitä?

Miltä lapsiperheiden tukiverkot vaikuttavat neuvolan näkökulmasta? Kysyimme asiaa Ruskolta, joka on 6 000 asukkaan kunta Turun kyljessä. Se vetää puoleensa paljon lapsiperheitä, myös muualta Suomesta.

Ruskon neuvolan terveydenhoitajalle Minna Pölläsellekin on tuttua, että vanhempien ja isovanhempien käsitykset hoitovastuusta menevät ristiin.

– Jotkut isovanhemmat ajattelevat, että he ovat jo omat lapsensa hoitaneet. Heidän elämänsä voi olla hyvinkin aktiivista – riippumatta siitä, ovatko vielä työelämässä vai jo eläkkeellä.

Myös synnyttäjien keski-ikä on noussut, joten isovanhemmat voivat olla iäkkäitä ja kaivata itsekin tukea.

Terveydenhoitaja Minna Pöllänen Ruskon neuvolasta
– Kyselen neuvolassa vanhemmilta, onko heillä tukiverkkoa. Muistutan, että pitää huolehtia myös omasta jaksamisestaan, sanoo terveydenhoitaja Minna Pöllänen Ruskon neuvolassa. Paula Collin / Yle

Mitä jos isovanhemmat kokevat, että pienen lapsen hoitaminen on liian rankkaa?

– Hoitovastuu lapsesta on aina vanhemmilla. Kyllä isovanhemmat saavatkin olla välillä vain vierailijoita. Toki pieni apu on hyväksi: valmiin ruoan tuomista, siivousta tai kaupassakäyntiä, sanoo Pöllänen.

Mummojen ja pappojen kasvatusmetodit päivitettävä

Minna Oulasmaan työhön Väestöliitossa kuuluu isovanhempien ja heidän aikuisten lastensa kohtaamisia. Isovanhempi voi tulla vastaanotolle viisi kertaa. Hän voi käydä yksin tai puolisonsa kanssa tai kutsua seuraavaa sukupolvea mukaan.

– Taustalla saattaa olla pitkäkin välirikko, ja vihamielisissä väleissä eläminen on uuvuttavaa.

Isovanhempien tarjoaman hoitoavun määrän lisäksi saattavat hiertää myös kasvatusperiaatteet. Asiantuntija kannustaa isovanhempia päivittämään omia oppejaan.

– He eivät välttämättä hyväksy esimerkiksi sitä, että lautasta ei enää tarvitse syödä tyhjäksi. Tai että lasta ei syötetä, vaan hän saa itse harjoitella sotkuistakin sormiruokailua, kertoo Oulasmaa.

Mummokateus ei kannata

Paljonko on kohtuullista odottaa hoitoapua isovanhemmilta? Keskusteluryöppy on taattu joka kerta, kun asiaa kysytään keskustelupalstoilla, blogeissa tai sosiaalisessa mediassa.

– Kohtuullisuutta ei pidä määritellä kenenkään toisen puolesta, sanoo isovanhemmuuden vastuuasiantuntija Minna Oulasmaa.

Jokaisen on ajateltava asiaa omista lähtökohdistaan, sillä esimerkiksi työelämä, terveydentila, jaksaminen tai harrastukset ratkaisevat, paljonko voi olla läsnä.

– Kenenkään ei kannata verrata itseään muihin isovanhempiin tai tutkimusten viikkoannosmääriin.

Vauva.fi-keskustelupalstalla esitettiin alkuvuodesta kysymys: Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa? (siirryt toiseen palveluun) Vastauksia tuli nopeasti lähemmäs 500. Enemmistönä olivat ne äidit, jotka olivat pettyneitä isovanhemmilta saatavan avun määrään. Tähän tapaan:

Eivät auta käytännössä ollenkaan. Appivanhemmat joskus käymään, "olemaan vauvan kanssa", mutta oikeasti vain haluavat istua kahvilla, joka pitää heille keittää. Rupatella jostain jonnin joutavasta pari tuntia. Vauvaa pitävät sylissä pari minuuttia, minkä jälkeen valittavat, että se itkee liikaa, kitisee liikaa, ei osaa asioita mitä pitäisi osata (heidän mielestään pitäisi siis). - - Omat vanhempani eivät enää ole elossa.

Kysyimme Väestöliiton vastuuasiantuntija Minna Oulasmaalta, miten hän vastaisi kirjoittajalle. Hän varoittelee vanhempia pahoittamasta mieltään isovanhempien sanoista. Hän neuvoo juttelemaan asiasta hyvällä ja rauhallisella hetkellä.

– Äidin kannattaisi kysyä, mitä odotuksia edellisellä sukupolvella on ja mitä he itse ajattelevat omasta tärkeästä roolistaan isovanhempina.

Oulasmaa näkee keskusteluketjun kommentin taustalla epävarmuutta pienen vauvan kanssa.

– Rauhallinen keskustelu on tietysti paljon vaadittu väsyneeltä, pienen lapsen äidiltä. Tätä ennenhän on voinut jo tapahtua vaikka mitä.

Isovanhemmilta saatava tuki ja hoitoapu on mietityttänyt myös toimittaja Marja Hintikkaa. Muutama vuosi sitten hän teki Ylelle ohjelmasarjaa, joka oli suunnattu ruuhkavuosissa rämpiville vanhemmille. Kahden pienen lapsen äitinä hän myönsi kärsivänsä mummokateudesta.

– Kadehdin kaikkia, joiden lapsilla on lähellä asuvat, vahvasti läsnäolevat isovanhemmat, jotka omasta tahdostaan kuljettavat lapsia ulkomaanmatkoilla, vievät muskariin, selvittävät testivoittajaturvakaukalot ja tuovat ne pyytämättä kotiovelle. Ja kuulemma vielä ohimennen siivoavat roskiskaapit hymyssä suin.

Lapsiperheet saattavatkin sortua vertailemaan, kuka saa isovanhemmuutta. Ja isovanhemmat taas vertailevat keskenään, kuka saa olla isovanhempi.

Vaihtokauppaa naapuruston kanssa

Mannerheimin lastensuojeluliitossa on perhekummien välityksen yhteydessä huomattu, että lapsiperheiden arki on nykyään aikamoista selviytymiskamppailua, kun mummoista ja papoista on puute. Neuvoloissakin vanhemmilta kysellään, onko perheellä tukiverkkoa.

– On uskallettava pyytää apua arkeen myös naapureilta, ystäviltä ja kummeilta, sanoo terveydenhoitaja Minna Pöllänen Ruskon neuvolasta.

Felix ja Ukko Virtaperko äitinsä Kukka Kalinin kanssa.
– Isovanhemmat saavat hoitaa lapsia, jos haluavat, mutta velvollisuutta heillä ei ole. He ovat valinneet minut, eivät lapsiani, kommentoi Kukka Kalin hoitovastuuta.Paula Collin / Yle

Näin juuri on toiminut kolmen lapsen äiti Kukka Kalin.

– Käytämme lastenhoidossa aktiivisesti kaveriporukkaa. Otamme myös muiden lapsia hoitoon meille. Joskus on helpointa kysyä naapurustosta, jos isovanhemmat ovat kaukana.

Paljonko isovanhemmat osallistuvat lastenhoitoon sinun perheessäsi? Saatko tarpeeksi hoitoapua? Ovatko isovanhemmat vaarassa päätyä lastenhoitoautomaateiksi? Kerro kokemuksistasi artikkelin keskusteluosiossa. Se on auki kello 17:een asti.

Lue lisää:

Lapsiperheiden tukiverkosto on hiutunut seitinohueksi – Perheet painivat arjessa historiallisen yksin

Yhdeksän lapsen isoisä Sakari Enrold hoitaa lapsenlapsiaan lähes päivittäin – tuore kysely kertoo, että vaarit ovat kasvattajina lähes yhtä aktiivisia kuin mummotkin

Marja Hintikka: Isovanhemmuus on hukassa

Näin ratkaiset 5 kiperää tilannetta isovanhempien kanssa