Suomen vaikuttavimmaksi somettajaksi todettu Miisa Rotola-Pukkila: "Olen tosi tavallinen tyyppi"

Mmiisas-nimellä somettavalla Miisa Rotola-Pukkilalla on satoja tuhansia seuraajia.

tubettajat
mmiisas, Miisa Rotola-Pukkila
Suomen vaikuttavin somettaja on 24-vuotias Miisa Rotola-Pukkila.Jussi Mankkinen / Yle

Analytiikkayhtiö Meltwaterin mukaan Suomen vaikuttavin somettaja on 24-vuotias Miisa Rotola-Pukkila. Pukkila tunnetaan paremmin somenimellään Mmiisas.

Tilanne ei ole keuruulaislähtöiselle Rotola-Pukkilalle uusi. Hän on ollut Suomen vaikutusvaltaisten listoilla jo vuosia.

– Itse koen olevani vastuullinen vaikuttaja ja hyvä roolimalli, Rotola-Pukkila sanoo.

Vastuullisuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Rotola-Pukkila valitsee kaupalliset yhteistyökumppanit tarkkaan. Ala on kasvanut nopeasti, ja kaupallisuus ja raha ovat tulleet vahvasti mukaan.

– Aloitin 2013, ihan tekemisen ilosta, ei tästä silloin mitään tienannut. Pyrin säilyttämään saman fiiliksen, en himoitse rahaa, vaan teen tätä, koska tämä on mahtavaa.

Fiilispohjalta

Rotola-Pukkilalla on satoja tuhansia seuraajia ja kiistämätöntä vaikutusvaltaa. Hänen julkaisuihinsa halutaan päästä mukaan, joskus merkittävilläkin rahoilla.

– Menen oma fiilis edellä. Jos tarjous ei sovi arvoihini ja brändiini, kieltäydyn siitä. Yritän pitää sisältöni aitona ja rehellisenä Rotola-Pukkila sanoo.

Rotola-Pukkilan bisnes on Mmiisas, ja Mmiisas on hyvin lähellä sitä, mitä Rotola-Pukkila on. 18-vuotiaana lukiolaisena aloittanut Rotola-Pukkila asuu nyt omillaan, ja yliopisto-opinnotkin alkavat olla lopuillaan.

Hän pyrkii siihen, että suunnilleen saman ikäiset nuoret ja nuoret aikuiset pystyisivät samaistumaan hänen elämäänsä, ja ehkä samaan sitä kautta jonkinlaista vertaistukea.

– Oli kyse sitten opiskelupaineista, mielenterveyden ongelmista tai muusta elämää koskettavasta, pyrin käsittelemään sitä samastuttavasti.

Tavallinen tyyppi ja kuuluisuuden kirot

Mutta miksi Mmiisas? Miksi juuri hänellä on satoja tuhansia seuraajia?

– Menestykseni salaisuus on varmaan se, että olen tosi tavallinen tyyppi. En koe olevani julkkis, vaan arkinen tyyppi, jonka elämään pääsee kurkistamaan somesisällön kautta, sanoo Rotola-Pukkila.

Rotola-Pukkila itse pitää suosiota sivutuotteena siitä, mitä hän tekee, ja jopa somettamisen miinuspuolena.

– Välillä se ahdistaa, miten moni ihminen tunnistaa tai seuraa liikkeitäni kadulla. Edelleen tuntuu erikoiselta, jos ihmiset tulevat vaikka moikkaamaan. Mutta se kuuluu tähän, ja sen kanssa pitää oppia elämään.

– Mutta on myös paljon ihania kohtaamisia seuraajien kanssa. Ja aina mieluummin juttusille kuin se, että supistaan hyllyn takana ja otetaan salakuvia. Siitäkin on kokemusta.