Varsinais-Suomi jäi budjetin osalta odottavalle kannalle

Toiveet kohdistuvat suurten liikenneinvestointien osalta hallituksen budjettiriiheen syyskuussa.

Turku
Junaraide
Varsinais-Suomen liitto on kääntänyt katseensa jo hallituksen budjettiriiheen ja mahdollisiin raideinvestointeihin.Viivi Sihvonen / Yle

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ei sisällä suuria yllätyksiä Varsinais-Suomen näkökulmasta. Maakuntaliiton edunvalvontajohtaja Janne Virtanen kääntää katseensa jo syyskuun budjettiriiheen, joka käsittelee uusia suuria liikenneinvestointeja, kuten Turun ja Helsingin välistä nopeaa ratayhteyttä eli Tunnin junaa.

Maakunnalle korvamerkittyä rahaa ei ministeriön ehdotuksesta paljon löytynyt. Mukana ovat jo lisäbudjetissa listalle nouseet valtatie 8 ohituskaistojen rakentaminen Mynämäkeen ja Luvialle sekä Turun kehätien Kauselan ja Kirismäen perusparannuksen kakkosvaihe. Myös Uudenkaupungin rautatien sähköistys jatkuu.

– Ainahan maakunnassa olisi lisätarpeita. Meillä on edelleen hyviä ja tärkeitä hankkeita. Tässä kohtaa uusia investointeja ei näyttäisi olevan luvassa, toteaa Janne Virtanen.

Ympäristöpuolella vesiensuojelun tehostamiseen olisi luvassa 15 miljoonaa euroa. Kyse on samasta summasta, jolla myös Saaristomeren tilaa parannettaisiin. Saaristomerta ei budjettikirjassa silti erikseen mainita.

– Määrärahan kohdentamisessa meillä on luvassa runsaasti töitä, arvioi Virtanen.

Varsinais-Suomen työllisyystarpeen pitäisi olla kattavasti valtion tiedossa. Virtasen mielestä valtiovarainministeriön linjaukset ovat tässä mielessä oikean suuntaisia.

– Budjettikirjasta löytyy TE-toimistojen resurssointia, työlupaprosessien tehostamista ja kansainvälisten rekrytointien kehittämistä. Tällaisia pieniä toimia oikeaan suuntaan. Katse kääntyy silti syyskuiseen hallituksen budjettiriiheen, jossa toimintalista täydentyy, toteaa Janne Virtanen.

Lue lisää:

Varsinais-Suomen edunvalvontajohtaja tunnin junan mahdollisesta lykkääntymisestä: Tässä on poliittisesta tahdosta kysymys

Tamperelainen liikenneministeri ei ole vakava uhka Varsinais-Suomen nopealle junayhteydelle, uskoo edunvalvontajohtaja – "Faktat puhuvat puolestaan"