Yle Hongkongissa: Nuori opiskelija on valmis puolustautumaan poliisia vastaan vaikka voimakeinoin – Suurmielenosoitus sateessa sujui silti rauhallisesti

Haavoittuminen ei olisi niin vakavaa, mutta pidätetyksi en halua joutua, sanoo mielenosoittaja kaasunaamarin takaa.

Hongkong
Luken mielestä mielenosoittajien on voitava käyttää voimaa puolustaakseen itseään poliisia vastaan.
Luken mielestä mielenosoittajien on voitava käyttää voimaa puolustaakseen itseään poliisia vastaan.Mika Mäkeläinen / Yle

HONGKONG Väkijoukko huutaa kurkku suorana. "Haluamme yleisen äänioikeuden! Hongkong vapaaksi!"

Siitä puhe mistä puute. Tässä maailmankolkassa kansanvalta on vielä arvossaan.

Kansanvallan hyvinä esimerkkeinä nähdään erityisesti Yhdysvallat ja Britannia, joiden liput liehuvat yleisön joukossa.

Muiden maiden liput ovat punainen vaate Kiinalle, jonka mielestä Hongkongin protestiliike on ulkomailta masinoitua.

Hongkongilaiset ovat täysin toista mieltä – kyse on heräämisestä oman hongkongilaisen identiteetin puolustamiseen.

Mielenosoittajien esikuvina ovat Yhdysvaltain ja Britannian demokratiat.
Mielenosoittajien esikuvina ovat Yhdysvaltain ja Britannian demokratiat.Mika Mäkeläinen / Yle

Kurkottelen ihmisten keskeltä, mutta pilvenpiirtäjien reunustamassa ja ihmismeren täyttämässä Victoria-puistossa ei näy yhtään tyhjää tilaa.

Lähimpänä vieressäni seisoo 38-vuotias nainen, Jinal Wong, joka ajattelee 18-vuotiasta poikaansa.

Wong haluaa taistella sen puolesta, että Kiina pitäisi lupauksensa Hongkongin asemasta. Kun Britannia luovutti Hongkongin Kiinalle vuonna 1997, Kiina sopi säilyttävänsä Hongkongin nykyisen järjestelmän ainakin 50 vuoden ajan.

Monen mielestä Kiinan kasvava puuttuminen Hongkongin asioihin on lupauksen rikkomista.

– Nyt on aika herätä, kohta on liian myöhäistä, Wong sanoo.

Haluamme taistella demokratian puolesta, sanovat 71-vuotias Fung Yim Fong ja 38-vuotias Jinal Wong.
Haluamme taistella demokratian puolesta, sanovat 71-vuotias Fung Yim Fong ja 38-vuotias Jinal Wong.Mika Mäkeläinen / Yle

Lakiehdotus rikoksesta epäiltyjen luovuttamiseksi Kiinaan oli se viimeinen pisara, joka sai hongkongilaiset kesäkuussa kaduille. Mielenosoitusten kärjistyminen väkivaltaisiksi on kiristänyt tunteita.

– Olen niin vihainen poliisiväkivallan takia. Haluan taistella kotini ja seuraavan sukupolven puolesta, Wong sanoo.

Hongkongin protestiliike on leimautunut nuorten kansanliikkeeksi, mutta joukossa on myös paljon vanhempia. Jinal on ottanut mukaan 71-vuotiaan äitinsä Fung Yim Wongin.

– Olen nähnyt, että opiskelijoita on pidätetty ja he ovat loukkaantuneet, mutta silti poliisi on käyttänyt väkivaltaa heitä kohtaan. Se on minusta erittäin surullista, sanoo vanhempi Wong.

Kaatosade kasteli mielenosoittajat

Hetken päästä Wongit ja kaikki muutkin joutuvat kyyristymään sateenvarjojensa alle, kun tuima ukkosmyrsky kastelee opposition kannattajat keskustan Victoria-puistossa.

Kaatosade iskee niin yllättäen, että en ehdi kaivamaan edes kertakäyttösadetakkia esiin, vaan sukellan vieressä seisovan mielenosoittajan tarjoaman sateenvarjon alle.

– Sinut on pidettävä kuivana. Hongkongilaisille on tärkeää, että olet täällä, hän sanoo.

Oppositio järjesti suurmielenosoituksen Victoria Parkissa Hongkongin keskustassa
Oppositio järjesti suurmielenosoituksen Victoria Parkissa Hongkongin keskustassaMika Mäkeläinen / Yle

Ystävällisyys lämmittää, vaikka toive kuivana pysymisestä osoittautuu turhaksi. Sadevesi valuu vuolaana sateenvarjojen reunoilta, vuoroin kaikkien niskaan.

Hongkongin protestiliikkeen sunnuntainen voimannäyttö keräsi väkeä niin paljon, että lähikadutkin täyttyivät ihmisistä, ja monet metroasemat suljettiin tuntien ajaksi väenpaljouden takia.

Uutistoimisto Reutersin arvion mukaan mielenosoittajia oli ainakin 200 000. Jotkut opposition kannattajat uskovat osallistujien määrän yltäneen miljoonaan.

Hongkongilaiset eivät enää pidä itseään kiinalaisina

Mielenosoittajien nuorimmasta päästä on 16-vuotias opiskelija Cheung Wai Yan, jonka mielestä mielenosoitukseen osallistuminen on hänelle velvollisuus.

Juttelemme hetken kun väkijoukot alkavat jo hitaasti purkautua puiston ulkopuolelle.

Mielenosoittaminen on velvollisuuteni, koska olen hongkongilainen, sanoo 16-vuotias Cheung Wai Yan.
Mielenosoittaminen on velvollisuuteni, koska olen hongkongilainen, sanoo 16-vuotias Cheung Wai Yan.Mika Mäkeläinen / Yle

Cheung pitää itseään nimenomaan hongkongilaisena. Siinä suhteessa Hongkongin ilmapiirissä on tapahtunut dramaattinen muutos aika lyhyessä ajassa.

Kymmenen vuotta sitten noin 40 prosenttia hongkongilaisista piti itseään kiinalaisina. Nyt identiteetiltään kiinalaiseksi tunnustautuu enää kymmenen prosenttia. Muutos on ollut erityisen voimakas kaikkein nuorimpien keskuudessa.

Cheungin vanhemmat eivät kuulemma innostu protesteista, mutta eivät toisaalta ole estäneet Cheungin osallistumista niihin. Sukupolvien välinen kuilu on täällä ja tässä asiassa harvinaisen jyrkkä.

Cheung haluaa Hongkongiin todellisen demokratian, mutta sen toteutumisesta hän ei ole ollenkaan varma.

– Jatkamme varmasti taistelua, mutta en usko, että Hongkongin hallinto tekee mitään myönnytyksiä, Cheung sanoo.

Cheung uskoo, että tässä tahtojen taistelussa mielenosoittajat osoittautuvat sitkeämmäksi osapuoleksi.

Tällä kertaa mielenosoitus oli korostetun rauhallinen. Cheungin mielestä tähänastinen väkivalta mielenosoittajien puolelta on ollut provosoitua, ja hän epäilee poliisien soluttautuneen mielenosoittajien joukkoon.

Poliisi hyväksyi mielenosoituksen, muttei katumarsseja

Mielenosoitukselle Victoria-puistossa oli poliisin lupa, mutta poliisi ei hyväksynyt mielenosoitusmarsseja kaduilla sen jälkeen.

Väkijoukot eivät alunperinkään mahtuneet puistoon, joten myös useilla lähikaduilla marssittiin – ainakin alkuiltaan mennessä ilman yhteenottoja.

Mielenosoittajan kyltissä vaaditaan poliisiväkivallan tutkimista.
Mielenosoittajan kyltissä vaaditaan poliisiväkivallan tutkimista.Mika Mäkeläinen / Yle

Vasta varsinaisen mielenosoituksen jälkeen mukaan liittyy kaasunaamarilla varustautunut nuori, joka ilmoittaa lempinimekseen Luke. Törmäämme toisiimme kun hakeudumme samaan porttikäytävään suojaan sateelta.

Hongkongin yliopiston opiskelijalla on tänä kesänä ollut opintoja tärkeämpää tekemistä.

– Demokratia on erottamaton osa oikeuksiamme, joten tulemme varmasti jatkamaan tätä, riippumatta siitä, millaiseksi poliisin väkivalta ihmisiä kohtaan yltyy, Luke sanoo.

Mielenosoittajat järjestäytyvät verkossa

Protestiliike näyttää spontaanilta, mutta käytännössä nuoret järjestäytyvät foorumeilla, jotka eivät näy katukuvassa.

Luken mukaan tärkein järjestäytymisen väline on Redditin tapainen LIHKG-sivusto netissä. Luke sanoo, että Kiina on toteuttanut palvelunestohyökkäyksiä sivustoa vastaan.

Demokratia-aktivistit pitävät yhteyttä myös Telegram-pikaviestisovelluksen kautta, koska uskovat, että viranomaiset eivät voi murtaa sen salausta.

Mielenosoituksissa vastassa on poliisi, jonka varalta yhä useammalla nuorella on erilaisia suojavälineitä. Luke esittelee omaa varustustaan. Kaasunaamari näyttää heppoiselta, mutta on kuulemma toiminut.

Lisäksi hänellä on suojalasit, käsineet ja pitkähihainen paita kyynelkaasun aiheuttaman ihoärsytyksen varalta. Sekä Ventoline-sumutinlääkettä, jos kyynelkaasu aiheuttaisi oireita hengitysteissä.

Joillakin on myös laserosoittimia ja sateenvarjoja, mutta Luke pitää niitä hyödyttöminä.

Hänen mukaansa kyse on epäreilusta ja epäsymmetrisestä taistelusta: poliisin suojavarustus kilpineen sekä kaasu- ja pippuriaseineen on täysin ylivertainen mielenosoittajiin verrattuna. Siksi Luke on valmis hyväksymään myös voimakeinojen käytön itsepuolustukseksi.

Luke on valmis taistelemaan poliisia vastaan aivan etulinjassa, mutta yrittää välttää joutumasta pidätetyksi.

– Jos minut pidätettäisiin, jäisin jälkeen opinnoissa, Luke perustelee.

Haavoittuminen ei olisi ollenkaan niin vakavaa.

– Haavat voisi aina parantaa, hän sanoo.

– Riskejä kannattaa ottaa, koska panokset ovat niin korkeita, Luke sanoo.

Hänen haaveenaan on demokraattinen Hongkong.

Lisää aiheesta:

Hongkongin jättimielenosoitus on sujunut toistaiseksi rauhallisesti – Sateenvarjomeri kertoo satatuhatpäisestä väkijoukosta

Yle Hongkongissa: Opettajat osoittavat mieltään – "Älkää ampuko oppilaitamme"

Myös Suomessa asuvat hongkongilaiset osoittivat mieltään ja pelkäsivät väkivaltaisuuksia – "Tiedämme, että meitä pidetään silmällä"