CNN: Viranomaiset kertovat estäneensä kolme mahdollista joukkoampumista Yhdysvalloissa

Poliisi pääsi nuorten miesten jäljille yleisövihjeiden perusteella. Epäillyt ovat kertoneet murhasuunnitelmistaan muun muassa sosiaalisessa mediassa.

joukkomurha
Surevia omaisia  ampumispaikalla El Pasossa.
Yhdysvalloissa on tapahtunut elokuussa useita joukkoampumisia, joissa on kuollut kymmeniä ihmisiä. Tragediat ovat järkyttäneet syvästi ihmisiä.Mark Ralston / AFP

Yhdysvalloissa viranomaiset ovat kertoneet estäneensä yhteensä kolme mahdollista joukkoampumista eri osavaltioissa, kertoo uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun). Viranomaiset ilmoittivat asiasta viikonloppuna. Miehet on pidätetty eri osavaltioissa.

Connecticutissa pidätetty 22-vuotias mies oli kertonut Facebookissa olevansa kiinnostunut joukkoampumisen toteuttamisesta. Miehellä oli hallussaan useita suuren kapasiteetin lippaita ja ammuksia. Osa aseista oli rekisteröity miehen isän nimiin, mutta hän pääsi niihin käsiksi. Viranomaiset saivat vihjeen miehestä, kun hän yritti ostaa kiväärilippaita osavaltion ulkopuolelta.

Tutkinnassa liittovaltion poliisi FBI ja paikallinen poliisi saivat selville, että mies yritti rakentaa kivääriä. Lisäksi kotietsinnässä löydettiin muun muassa pistooli ja suojavarusteita, CNN kertoo.

Toinen pidätetyistä on floridalainen 25-vuotias mies, joka kertoi ex-tyttöystävälleen lähetetyissä viesteissä haluavansa tappaa sata ihmistä. Hän kertoi viranomaisille miettineensä jo paikkaa, missä avaisi tulen ihmisiä kohti.

Kolmas pidätetty on 20-vuotias ohiolainen, joka oli uhkaillut juutalaista kulttuurikeskusta. Hän oli julkaissut Instagramissa ampumisvideon. Sosiaalisen media päivityksissä oli myös juutalaisvastaisia kommentteja. Häneltä löytyi poliisin mukaan aseita ja ammuksia, CNN uutisoi.

Yhdysvalloissa on tapahtunut viimeaikoina useita joukkoampumisia, joissa on kuollut kymmeniä ihmisiä.

Lue lisää:

Trump: Meidän on tuomittava kiihkomielisyys, rasismi ja valkoinen ylivalta – presidentti syytti väkivaltaisia videopelejä ja internetiä

Yhdysvaltain joukkoampumisten jälkipyykki on alkanut: El Pason uhreista seitsemän meksikolaisia, Ohion ampujan nuoruus oli ongelmallinen

Kolmas joukkoampuminen Yhdysvalloissa alle vuorokaudessa: Seitsemän haavoittui Chicagossa