Savon Sanomat: Salmonellatartuntojen määrä kasvanut maatiloilla

Yhteistä selittäjää tartunnoille ei ole löydetty.

salmonella
Lehmiä navetassa
Salmonellaa on todettu tuotantoeläintiloilla aiempaa enemmän.Kalle Niskala / Yle

Tuotantotilojen salmonellatartuntojen määrä kasvoi viime vuonna, kertoo Savon Sanomat (siirryt toiseen palveluun). Lehden mukaan aiempina vuosina tartuntoja oli todettu noin 10–15 nautatilalla ja korkeintaan kymmenellä sikatilalla. Viime vuonna tartuntamäärä kasvoi kaksinkertaiseksi, yhteensä 43 tartuntaan nauta- ja sikatiloilla.

Myös kuluvana vuonna tartuntojen määrä on nousemassa aiempia vuosia korkeammaksi. Yhteistä selittäjää tartunnoille ei ole löydetty.

Eläinten terveys ETT ry:n eläinlääkärin mukaan useimmissa tapauksissa on kyse haittalinnuista ja jyrsijöistä peräisin olevista salmonellatartunnoista.

Salmonella on yleinen eläinten kantama suolistobakteeri, joka ihmiseen tarttuessaan voi aiheuttaa kuumetta ja ripulia. Bakteerin aiheuttama tauti voi olla jopa hengenvaarallinen.