Jänistä väistänyt auto pyllähti katolleen Kiteellä

Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi lasta, mutta kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Kitee
Kesäkarvassa oleva jänis popsii ohdaketta kiven päällä.
Kuvan jänis ei liity tapaukseen.Vastavalo / Juha Määttä

Kiteellä, Sopekkeentiellä sattui sunnuntaina puoliltapäivin erikoinen ulosajo.

Henkilöautoilija kertoi väistäneensä tielle juossutta jänistä. Väistöliikkeen jälkeen auto liukui perä edellä ojaan ja pyllähti siellä katolleen.

Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi lasta, mutta kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Myös onnettomuuden aiheuttanut jänis selvisi ehjin nahoin ja pinkaisi pakoon.

Ensimmäisenä onnettomuuspaikalle saapui Pohjois-Karjalan rajavartioston partio, joka hoiti paikalla liikenteenohjauksen.

Palomiehet käänsivät auton pyörilleen, jottei tästä päässyt valumaan nesteitä maastoon.

Autoon tuli peltivaurioita, mutta esimerkiksi turvalaitteet eivät lauenneet hiljaisesta törmäysnopeudesta johtuen.