Turkilla kurdien vastaisia operaatioita – yli 400 ihmistä otettu kiinni ja kolme pormestaria korvattu virkamiehillä

Kurdimyönteiseen HDP-puolueeseen kuuluvia pormestareita erotettiin viroistaan myös kolme vuotta sitten.

Turkki
Turkin valtapuolueen AKP:n kannattajia Diyarbakirissa presidentti Recep Tayyip Erdoğanin kuvan edessä.
Turkin valtapuolueen AKP:n kannattajia Diyarbakirissa presidentti Recep Tayyip Erdoğanin kuvan edessä.Sedat Suna / EPA

Turkki on siirtänyt kolme kurdimyönteistä HDP-puoluetta edustavaa pormestaria syrjään tehtävistään.

Erillisessä operaatiossa Turkki on ottanut kiinni yli 400 ihmistä, joilla maan sisäministeriö epäilee olevan yhteyksiä Turkissa kiellettyyn Kurdistanin työväenpuolueeseen PKK:hon.

Turkin sisäministeriö erotti Kaakkois-Turkin kurdienemmistöisellä alueella sijaitsevien Diyarbakirin, Vanin ja Mardinin kaupunkien pormestarit. Heidän tilalleen nimitettiin kyseisten alueiden kuvernöörit, jotka edustavat valtiota.

Nyt hyllytetyt pormestarit oli valittu virkoihinsa paikallisvaaleissa maaliskuussa. Sisäministeriö syyttää heitä terroristiryhmän jäsenyydestä ja "terroristiryhmän propagandan levittämisestä".

Vuonna 2016 Turkki erotti viroistaan kymmeniä HDP:tä edustavia pormestareita, joilla hallinto epäili olevan PKK-yhteyksiä. Tuolloinkin pormestarit korvattiin valtion nimittämillä kuvernööreillä.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan varoitti ennen maaliskuun paikallisvaaleja, että HDP-puolueeseen kuuluvia pormestareita voidaan jälleen erottaa, jos heillä arvioidaan olevan yhteyksiä PKK:n taistelijoihin.

HDP kieltää, että sillä olisi yhteyksiä PKK-järjestöön. PKK on Turkin, EU:n ja Yhdysvaltain terroristijärjestölistoilla.

Lisää aiheesta:

Ankaran ja Istanbulin pormestaripaikoista käydään kiivasta taistelua – presidentti Erdoğanin puolue väittää omien tietojensa perusteella voittaneensa Istanbulissa

Istanbul iski nyrkin pöytään – Imamoğlun voittoa juhlittiin myöhään yöhön

Lähteet: Reuters, AFP