OP synkensi ennustettaan: Suomen talouskasvu hyytyy ensi vuonna puoleen prosenttiin

Vientimarkkinoiden heikkous painaa Suomea, mutta kasvu hidastuu myös kotimarkkinoilla.

Suomen talous
Osuuspankin konttori Oulussa.
Vielä keväällä OP ennakoi tälle vuodelle 1,6 prosentin ja ensi vuodelle 0,8 prosentin kasvua.Esko Jämsä / AOP

OP-ryhmä veivaa alaspäin ennustettaan Suomen talouskasvusta. OP odottaa Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,2 prosenttia ja ensi vuonna enää 0,5 prosenttia.

Vielä keväällä OP ennakoi tälle vuodelle 1,6 prosentin ja ensi vuodelle 0,8 prosentin kasvua.

OP:n mukaan tuoreet tiedot kertovat, että Suomen talouden kasvu hidastui selvästi jo talvella. Toistaiseksi vienti on vetänyt kohtalaisesti vanhojen tilausten ansiosta, mutta ensi vuonna vientimarkkinoiden heikkenevä suhdannekehitys alkaa näkyä selvemmin. OP:n mukaan Suomen vienti kasvaa tänä vuonna kaksi prosenttia, mutta ensi vuonna enää puoli prosenttia.

Samalla OP katsoo kasvun hidastuvan yksityisessä kulutuksessa, kun säästämisaste nousee ensi vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin. Säästämisen lisääntyminen johtuu pitkälti suhdanneluonteisesta vaihtelusta, mutta taustalla voi olla myös pidempiaikaisia syitä, kuten väestön ikääntyminen, OP arvioi.

Lisäksi investointien veto hiipuu, kun asuinrakentamisen investoinnit vähenevät tänä ja ensi vuonna.

– Vientimarkkinoiden kangertelu painaa Suomea, mutta myös kotimarkkinoiden näkymät ovat vaisuhkot. Talous painuu ryömintävaihteelle, mutta taantuman eväät eivät ole vielä kasassa. Talouden yleistilanne säilyy myös kohtalaisena niin yritysten kuin kotitalouksien näkökulmasta, sanoo OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

Työllisyyskasvu vaisua

Työllisyyden kohentuminen lähes pysähtyy talouskasvun hidastuessa. OP:n papereissa työllisyysaste on tänä vuonna 72,6 prosenttia ja ensi vuonna 72,9 prosenttia.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen keskeinen tavoite on saada työllisyysaste nousemaan 75 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä. Tilastokeskuksen mukaan työllisyysasteen trendi oli kesäkuussa 72,5 prosenttia. Heinäkuun työllisyysluvut julkistetaan huomenna tiistaina.

OP arvioi julkisen talouden tasapainon heikentyvän ensi vuonna pääosin hallituksen ohjelmassaan esittämien toimien seurauksena. Samalla julkisen velan pieneneminen lähes pysähtyy ensi vuonna. OP:n mukaan julkisen talouden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on ensi vuonna 58 prosenttia.

– Hieman elvyttävä politiikka sopii parin seuraavan vuoden suhdanteisiin, mutta tarvitsisi tuekseen pitkävaikutteisia toimia, jotka parantaisivat julkisen talouden kestävyyttä ja toisivat joustavuutta työmarkkinoille, Heiskanen sanoo.

Lue lisää:

Talousviisaat leikkaavat ennusteitaan, mutta Suomessa teollisuuden kovin ydin porskuttaa – ja se koskee suoraan yli 300 000 suomalaista

Suomalaisten arviot omasta taloudestaan pysyivät vaisuina – työttömyystilanteen odotetaan synkkenevän

USA:n kauppapolitiikka tuo tummia pilviä Euroopan taloustaivaalle – EU laskee ensi vuoden talousennustetta

Saksan talous heikkenee – taantuma kolkuttaa, kun vienti vähenee

Kiinan talouskasvu hidastui alimmilleen 27 vuoteen – kauppasota Yhdysvaltojen kanssa vaikuttaa selvästi