Aiheettomat soitot hätänumeroon ovat vähentyneet roimasti – "Valistus purrut"

Hätäkeskusta aiheettomilla soitoilla pommittaneille henkilöille on määrätty esimerkiksi sakkorangaistuksia.

hätäkeskukset
Hätäkeskuspäivystäjä ruudun äärellä.
Aiheettomista hälytyksistä voi saada vaikka sakot.Toni Pitkänen / Yle

Aiheettomat soitot yleiseen hätänumeroon ovat vähentyneet viime vuosina selvästi, Hätäkeskuslaitokselta arvioidaan.

Trendi on ollut sama sekä Itä-Suomessa että koko valtakunnassa: aiheettomia soittoja yleiseen hätänumeroon 112 tulee paljon vähemmän kuin ennen.

Koko Itä-Suomen aluetta hoitavan Kuopion hätäkeskuksen päällikkö Kari Nevalainen uskoo valistuksen purreen kansalaisiin, eli nämä tietävät nykyisin aiempaa paremmin, millaisissa asioissa hätäkeskukseen kannattaa soittaa ja millaisissa ei.

Vuonna 2011 astui voimaan nykyinen pelastuslaki, jonka mukaan pelastuslaitos voi vaatia kansalaiselta korvausta aiheettomista palohälytyksistä.

Korvauskäytännön on muun muassa toivottu patistavan yrityksiä ja yhteisöjä pitämään parempaa huolta automaattisista hälytysjärjestelmistään.

Yle on aiemmin kertonut muun muassa tapauksesta, jossa perätön soitto käynnisti mittavan poliisi- ja pelastusoperaation Leppävirralla.

Toisessa tapauksessa päihtynyt nainen soitti tunnin aikana 40 aiheetonta puhelua hätänumeroon.