Eristevalmistaja Paroc aloittaa yt-neuvottelut Paraisilla

Yt-neuvotteluilla sopeutetaan yhtiön mukaan toimintaa vastaamaan kysyntää Paraisten tehtaalla.

Paroc Group
Vuorivillaa Lappeenrannan Parocin tehtaalla.
Arkistokuva.Yle

Rakennuseristevalmistaja Paroc aloittaa yt-neuvottelut Paraisten tehtaallaan.

– Parocin on mukautettava kapasiteettia kysyntään ja siksi yhteistoimintaneuvottelut alkoivat, tuotantopäällikkö Patrick Johansson sanoo.

Yt-neuvotteluissa vähennystarpeeksi on arvioitu enintään 20 työpaikkaa. Johanssonin mukaan neuvotteluiden ollessa kesken, arviota siitä päädytäänkö irtisanomisiin vai esimerkiksi lomautuksiin, ei voi antaa.

Johanssonin mukaan rakennusalalla on mennyt pitkään hyvin. Nyt rakentaminen on palaamassa normaalitasolle, joka on johtanut mineraalivillan kysynnän laskuun.

Neuvottelut koskevat vajaa sataa tuotannon puolella työskentelevää työntekijää.

Parasten tehdas on yhtiön ainoa Suomessa sijaitseva tehdas. Yhtiöllä on tehtaita sen omien sivujen mukaan lisäksi muun muassa Venäjällä, Puolassa ja Liettuassa.

Parocista tuli osa Owens Corning (siirryt toiseen palveluun) -konsernia viime vuonna.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Åbo Underrättelser. (siirryt toiseen palveluun)