Gran Canarian maastopalosta tulossa ympäristökatastrofi – luonnonpuiston kanarianmäntymetsät uhattuina

Palon tieltä on evakuoitu noin 9 000 ihmistä.

Gran Canaria
Metsäpalo Gran Canarialla.
Metsää oli tulessa sunnuntaina Montaña Altassa lähellä Tamadaban luonnonpuistoa.Desiree Martin / AFP / Lehtikuva

Kanariansaarten Gran Canarian saarella leviävä raju maastopalo uhkaa Tamadaban luonnonpuistoa.

Saaren länsiosassa sijaitseva luonnonpuisto on tunnettu kanarianmäntymetsistään. Maailman luonnonsäätiön WWF:n maastopalotutkijan Lourdes Hernandezin mukaan lauantaina alkanut palo on nyt levinnyt Tamadabaan.

Kuumat lämpötilat, voimakkaat tuuleet ja kuivuus pahentavat paloa, jonka liekit ovat kohonneet jopa 50 metriin.

Hernandez sanoi, että Gran Canarian kaltaisista "tulimyrskyistä" on syyttäminen ilmastonmuutosta.

– Ne ovat tulipaloja, joita ei voi lähestyä eikä sammuttaa, Hernandez totesi uutistoimisto AFP:n mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Etenevän maastopalon tieltä on evakuoitu nyt useita kyliä, joissa asuu yhteensä 9 000 ihmistä.

Artenaran kylän kulttuurikeskuksessa on jumissa sata ihmistä, jotka eivät voi lähteä kylästä, koska kaikki ulospääsytiet ovat liian vaarallisia.

Tuhat palomiestä on yrittänyt taltuttaa liekkejä apunaan 14 sammutushelikopteria, mutta luoteisella palorintamalla korkeita liekkejä ei ole voinut lähestyä edes helikoptereilla.

Pelastusviranomaiset arvioivat palon tuhonneen sata neliökilometriä maastoa.

Lisää aiheesta:

Video: Gran Canarialla osaa maastopalosta mahdotonta saada sammutettua – 5000 ihmistä evakuoitu

Aiheesta muualla:

El País: "Parece que va lento, pero se come la montaña entera" (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP