Kaupunginjohtaja pyörsi päätöksen ympäristöpääkaupungin vetäjästä – paikka laitetaankin avoimeen hakuun

Lahden kaupunginjohtaja aikoi valita tehtävään kaupunginvaltuuston puheenjohtajan. Valintatapa aiheutti kaupungissa paljon närää.

julkiset virat
Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen
Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen päätti avata julkisen haun saamansa palautteen vuoksi. Ville Paso / Yle

Lahti laittaa sittenkin ympäristöpääkaupungin johtajan tehtävän julkiseen hakuun.

Alun perin tarkoituksena oli nimetä tehtävään suoraan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Milla Bruneau (kok.). Kaupunginjohtaja Pekka Timonen on kuitenkin pyörtänyt tehtävän täyttösuunnitelmat, koska se aiheutti kiivasta keskustelua (siirryt toiseen palveluun) (ESS). Osa poliitikoista katsoi, että valinta olisi pitänyt tehdä avoimemmin.

– Kritiikki tuli siitä, että prosessi oli huono. Kuuntelin tätä keskustelua ja villejäkin teorioita, ja tein uuden harkinnan. Päädyin siihen, että avaamme paikan hakuun kahdeksi viikoksi, sanoo Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Bruneaun valintaprosessia kritisoi myös Lahden kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.). Kari on hyvillään, että Timonen kuunteli kaupunkilaisten palautetta ja laittoi tehtävän avoimeen hakuun.

– Julkiselta toimijalta edellytetään yrityksiä laajempaa avoimuutta, kun tehtäviä täytetään. Halusin tuoda sen esille, että kaupungissa on ollut jo parin vuosikymmenen ajan tapa, että tehtävät tulevat julkisesti haettavaksi.

Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa kaupungin poliitikot ovat myös kritisoineet sitä, että Bruneaun valinta tuli päättäjille täytenä yllätyksenä. Timonen kuitenkin sanoo, että asia käytiin läpi kaupunginhallituksen kokouksessa.

– Kokouksessa käsiteltiin hankkeen käynnistämistä ja asia esiteltiin siinä. Siinä yhteydessä hallitus ei nostanut asiaa sen kummemmin esille, vaan kehotti käynnistämään valmistelutoimet välittömästi.

Timosen mukaan politiikka ei liittynyt valintaan.

– Sellaiset väitteet, että tässä olisi ollut poliittista suhmurointia takana, ovat puhtaasti mielikuvituksen tuotetta, sanoo Timonen.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja: Ei muodollisia virheitä

Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén (sd.) toteaa, että prosessin viestintä epäonnistui.

– Sinäänsä muodollisia virheitä ei ole tehty. Suora rekrytointi on määräaikaisissa projektitehtävissä mahdollista, ja kaupunginjohtajalla on siihen valtuudet.

– Määräaikaisiin tehtäviin on mahdollista valita kutsumenettelyn kautta, mutta kun tehtävä saa laajaa yleistä mielenkiintoa, on perusteltua tehdä näistä valinnoista avoimia, jotta kansalaiset voivat luottaa siihen, että koko hanke seisoo kivijalalla, ei savijalalla, kommentoi kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Mika Kari.

Tehtävä tulee julkiseen hakuun tällä viikolla ja hakuaikaa on kaksi viikkoa.

Bruneau: Keskustelu on tärkeää

Tehtävään aiemmin valittu Milla Bruneau pitää hienona, että valintaprosessi on aiheuttanut keskustelua kaupungissa; se kertoo, että hanketta pidetään tärkeänä, hän sanoo. Bruneau kertoo, että aikoo hakea paikkaa entistä motivoituneempana. Bruneau on ammatiltaan tv- ja elokuvatuottaja, ja hän on työskennellyt tuotantoyhtiöiden johtotehtävissä.

– Keskustelu on hyvästä ja kritiikkiä hanketta kohtaan on joka tapauksessa. Tällä hankkeella on ollut arvostelijoita erityisesti ehkä siitä johtuen, että pitkään aikaan Lahdessa ei ole ollut näin isoa ja mittavaa hanketta.

– Koen, että hanke on sellainen, mistä pitää kertoa kaupunkilaisille paljon enemmän, jotta ymmärretään ne mahdollisuudet, jotka tämä tuo. Jos se tehdään hyvin, niin saadaan lisäarvoa meidän kaupungille, Suomelle ja Euroopalle, Bruneau sanoo.

Kaupunginjohtaja Timosen mukaan tulevalta johtajalta odotetaan muun muassa kykyä operatiiviseen johtamiseen, rahoituksen ja budjetin tekoon, sidosryhmien rakentamiseen sekä kansainvälisen hankkeen johtamiseen.

Ympäristöpääkaupungin johtajan tehtävä on määräaikainen ja se kestää huhtikuun 2022 loppuun saakka.

Lahtelainen kokoomuspoliitikko Milla Bruneau
Tarkoituksena oli nimetön ympäristöpääkaupungin johtajaksi Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Milla Bruneau. Petri Lassheikki / Yle