KHO korotti bussikartellijutun seuraamusmaksuja roimasti – Matkahuollolle 4,3 miljoonan lasku

KHO:n mukaan Matkahuolto, Linja-autoliitto ja tuomitut bussiyhtiöt ylläpitivät kartellia vuosina 2010-2015.

linja-autoliikenne
Matkahuollon logo.
Matkahuolto joutuu maksamaan bussikartellijutun korkeimmat seuraamusmaksut.Essi Peijariniemi / Yle

Korkein hallinto-oikeus (KHO) korotti tiistaina merkittävästi niin kutsutussa bussikartellijutussa määrättyjä seuraamusmaksuja.

KHO:n mukaan Matkahuolto, seitsemän linja-autoyhtiötä ja Linja-autoliitto päättivät vuonna 2010 sulkea uudet reittiliikennelupavuorot Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntipalvelujen sekä pakettipalvelujen ulkopuolelle. Tarkoituksena oli estää tai ainakin vaikeuttaa uusien reittiliikenteen vuorojen pääsyä markkinoille ja säilyttää markkinat jo alalla toimivilla linja-autoyhtiöillä, KHO katsoi.

KHO:n mukaan kilpailurikkomus esti ja viivästytti markkinoiden avautumista ja haittasi kilpailun avaamista. Kilpailulain ja unionin kilpailusääntöjen vastainen toiminta jatkui vuodet 2010–2015.

Aiemmin markkinaoikeus oli määrännyt osapuolille kullekin 100 000 euron suuruisen seuraamusmaksun. KHO:n mukaan päätös oli lainvastainen, koska siinä ei huomioitu sitä, että tuomitut olivat esimerkiksi liikevaihtonsa valossa hyvin erikokoisia taloudellisia kokonaisuuksia.

KKV oli vaatinut miljoonien maksuja

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) oli vaatinut jutussa alun perin miljoonien eurojen seuraamusmaksuja. Suurinta maksua, liki kahdeksaa miljoonaa euroa, KKV vaati Matkahuollolta. KHO katsoi, että ottaen huomioon kilpailunrajoituksen laatu ja laajuus, kesto, moitittavuus sekä Matkahuollon osuus siinä, markkinaoikeuden määräämää seuraamusmaksua on korotettava 4,3 miljoonaan euroon.

Koiviston Auto -konsernille KHO määräsi 2,3 miljoonan euron seuraamusmaksun, Väinö Paunulle 600 000 euron maksun ja Vainion liikenteelle 500 000 euron maksun. Savonlinja-konsernin maksu nousi 400 000 euroon. Pohjolan Matkalle ja Pohjolan Liikenteelle kullekin määrättyä seuraamusmaksua KHO korotti 300 000 euroon.

Länsilinjat-yhtiölle ja Linja-autoliitolle määrätyt 100 000 euron seuraamusmaksut KHO piti ennallaan.

Lue lisää:

Markkinaoikeudelta tuomio linja-autoalan kartelliepäilystä – yritysten ja liiton maksettavaksi 1,1 miljoonaa

"Olemme pettyneitä" – Ainakin kaksi yritystä ja virasto saattavat valittaa bussialan kartellituomiosta