Kauppakeskuksiin koulutetaan nyt nuorten murheita kuuntelevia vartijoita – Lahdessa häiriöt vähenivät

Nuorten omat järjestyksenvalvojat vahtivat kauppakeskuksen ilmapiiriä ja saattavat olla jopa ensimmäinen apu sitä tarvitsevalle nuorelle.

nuoret
Nuoria kauppakeskus Triossa Lahdessa
Moni nuori tulee kauppakeskukseen viettämään aikaa koulun jälkeen kavereidensa kanssa. Trion kauppakeskuksessa kampanjoidaan parhaillaan kiusaamista, syrjintää ja häirintää vastaan. Petri Niem/Yle

Nuorten omista järjestyksenvalvojista on saatu myönteisiä kokemuksia lahtelaisessa kauppakeskuksessa.

Nojat ovat Nuorten Palvelu -yhdistyksen kouluttamia vartijoita, jotka ovat erikoistuneet nuorten kohtaamiseen. Työ on paljon muutakin kuin häiriköintiin puuttumista.

– Menen juttelemaan ja kyselemään kuulumisia. Pyrin rakentamaan sellaista luottamusta. Ensimmäisellä kerralla se ei aina onnistu, mutta kyllä sillä kontaktilla on suuri vaikutus, sanoo Trion ylivartija ja nuorten oman järjestyksen valvoja Jere Securitas Oy:stä.

Jere esiintyy työssään ja myös tässä jutussa vain etunimellään työnsä luonteen vuoksi. Hänen lisäkseen kauppakeskuksessa toimii toinenkin nuorten järjestyksenvalvojaksi koulutettu vartija.

Valvojat pitävät järjestystä yllä ja kuuntelevat nuoria myös silloin, kun heillä on murheita.

– Joku kertoo kiusaamisesta, joka on tapahtunut netissä. On myös uhkailua nuorten välillä, välillä tappeluitakin. Joskus tulee esiin mielenterveysongelmia.

Nuorten oma järjestyksenvalvoja Jere toimii kauppakeskus Triossa Lahdessa
Nuorten oma järjestyksenvalvoja Jere sanoo, että moni tilanne ratkeaa, kun juttelee nuoren kanssa. Toistuvassa häiriköinnissä on tarvittu muun muassa poliisin apua.Petri Niemi/Yle

Kauppakeskuksen päällikkö Saara Viento Cityconista on huomannut, että valvojien työ on rauhoittanut ilmapiiriä puolen vuoden takaisesta.

– Triossa nuoret eivät ole rellestäneet mitenkään poikkeuksellisen paljon verrattuna muihin kauppakeskuksiimme, mutta nuorten häiriökäyttäytyminen on saatu entistä paremmin hallintaan ja tilanteita on pystytty myös ennakoimaan.

Keskustassa ja kauppakeskuksessa liikkuu pieniä nuorisoporukoita. Häiriöt liittyvät Viennon mukaan useimmiten näihin porukoihin.

Citycon on kouluttanut nuorten omia valvojia aiemmin muun muassa Espoon ja Tampereen kauppakeskuksiinsa.

Kauppakeskus on nuorten "oma tila"

Meno kauppakeskuksissa on kesän jälkeen vilkastunut, kun nuoret ovat aloittaneet uuden lukuvuoden. Erikoistutkija Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkostosta selittää ostospaikan lumoa oman tilan hakemisella.

– Nuoruuteen kuuluu hakeutuminen "kolmansiin tiloihin". Ne ovat koulun ja kodin ulkopuolisia tiloja, jotka nuoret kokevat itsenäisenä maailmana.

Tutkijan mukaan kyse ei ole myöskään pelkästä hengailusta, vaan myös kulutuskulttuurista ja asiakkuudesta.

– Entistä useampi nuori asuu kaupungissa, ja nuorilla on myös aikaa ja rahaa. Kaupallisille toimijoille on tärkeää, että nuorille syntyy myönteinen suhde kauppakeskukseen tai tuotemerkkeihin. Muutamassa vuodessa teinistä kasvaa aikuinen.

Valvoja ohjaa tarvittaessa ammattiauttajalle

Osa nuorista tarvitsee muutakin apua kuin juttuhetken kauppakeskusvartijan kanssa. Joskus Noja-vartija on kuitenkin ensimmäinen, joka on huomannut, että nuorella ei ole kaikki kunnossa.

– Ollaan törmätty myös nuoriin, joilla on itsetuhoisia ajatuksia. Sosiaali- ja nuorisotyöntekijöiden kanssa on saatu asioita hallintaan, kertoo vanhempi vartija ja nuorten oma järjestyksenvalvoja Miko Securitakselta.

Nuorten tila Tripla sijaitsee kauppakeskus Triossa Lahdessa.
Nuortentila Tripla avautui elokuussa kesätauon jälkeen. Petri Niemi/Yle

Lahti oli Suomessa ensimmäisiä kaupunkeja, joka siirsi nuorisotiloja kauppakeskukseen. Kaupungin nuortentila Tripla on toiminut Triossa kahdeksan vuotta. Moni nuori tulee sinne odottamaan bussia koulun jälkeen, pelaamaan pelejä tai latamaan puhelinta.

Yli 13-vuotiaille tarkoitetussa nuorisotilassa nuoret tapaavat kavereitaan, mutta moni haluaa jutella myös nuorisotyöntekijän kanssa.

– Nuoren mielen päällä voi olla esimerkiksi kiusaamiskokemus. Juttelemme nuoren kanssa mahdollisuudesta ratkaista asia. Tarvittaessa ohjataan eteenpäin sopivan palvelun luo, kertoo nuorisotyöntekijä Sari Immonen.

Syyskuun alussa nuortentilassa julkistetaan kauppakeskuksen uudet pelisäännöt, joita nuoret ovat olleet mukana tekemässä.

Kauppakeskus Trion keskuspäällikkö Saara Viento, Citycon Oyj
Trion kauppakeskuksessa kampanjoidaan parhaillaan kiusaamista, syrjintää ja häirintää vastaan, kertoo Trion kauppakeskuksen päällikkö Saara Viento CityconistaPetri Niemi/Yle

Kuuntele nuorten omista järjestyksen valvojista ja toiminnasta lisää Yle Areenasta.