Kemissä taas uusi vesijohtovuoto – ongelmat Syväkankaalla ja Sotisaaressa

Vesijohtoverkoston heikko kunto aiheuttaa nyt jatkuvasti haittaa Kemissä. Sotisaaren korjausalueella vesi pitää keittää.

Kemi
Vettä valuu vesihanasta.
Syväkankaalla kannattaa varata käyttövettä mahdollisen vesikatkoksen varalta. Sotisaaressa puolestaan juomavesi on toistaiseksi keitettävä, kunhan vedenjakelu korjauksen jälkeen alkaa toimia.Henrietta Hassinen / Yle

Kemissä on havaittu taas uusi vesijohtovuoto (siirryt toiseen palveluun), nyt Mirjamintiellä Syväkankaalla. Toistaiseksi vedenjakelu toimii normaalisti, mutta alueen asukkaiden on syytä varautua siihen, että vedentulo joudutaan keskeyttämään. Käyttövettä kannattaa ottaa talteen. Myös Ouluntien ja Niittytien vesipostista voi hakea vettä omalla astialla.

Kemin Energia ja Vesi lupaa verkkosivullaan, että vuodon korjaus aloitetaan mahdollisimman pian. Korjaustyöt ovat vielä meneillään toisella puolella kaupunkia, Sotisaaressa, jossa havaittiin vesijohtovuoto sunnuntaina.

Sotisaaren korjausalueen juomavesi pitää keittää

Majaputaan ja Uitontien vesikatkosalueella vedenjakelu palautuu normaaliksi tiistai-iltapäivän aikana, mutta varotoimena juomavesi pitää kuitenkin keittää toistaiseksi. Keittokehotus puretaan sitten, kun vesinäytteiden tulokset ovat saapuneet ja ne ovat puhtaat.

Kuivanuorontien vesipostista voi hakea vettä omalla astialla.