Kanadalaisyhtiö luottaa Koillismaan kaivoshankkeeseen ja haluaa tehostaa malminetsintää

Palladium One -yhtiö haluaa aloittaa syväkairaukset Posiolla. Tavoitteena on löytää paras paikka avolouhokselle.

Posio
Läheltä
Yle

Posiolle palladium-kaivosta suunnitteleva kanadalaisyhtiö aikoo tehostaa malminetsintäänsä laajoilla alueilla.

Palladium One -yhtiö on hakenut jatkoaikaa maastotutkimuksilleen. Tulevina vuosina keskitytään syväkairauksiin, joita tarvitaan kannattavuuslaskelmiin ja kaivospaikan arviointiin.

Tutkimuksia on tarkoitus tehdä kaikkiaan noin 2500 hehtaarin alalla, josta iso osa sijoittuu Taivalkosken rajan tuntumaan. Kanadalaisyhtiön edustajat kävivät kesällä tutustumassa Koillismaan kohteeseensa ja keskustelivat kaivoshankkeen etenemisestä Posion kunnan edustajien kanssa.

Palladiumia tarvitaan muun muassa autoteollisuudessa, ja raaka-aineen maailmanmarkkinahinta on kolminkertaistunut kolmessa vuodessa. Posion kohteista selvitetään myös kullan, nikkelin, kuparin ja platinan pitoisuuksia.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)