Varusmiesliitto haluaa naiset kutsuntoihin, Puolustusvoimat vastustaa – puolustusministeri Kaikkonen: "Asiaa kannattaa selvittää"

Naisten osallistuminen kutsuntoihin tietäisi rahanmenoa kunnille ja Puolustusvoimille.

asevelvollisuus
Mies kuuntelee kutsuntojen tilaisuudessa ohjeita Kuopiossa.
Kuopiossa kutsunnat järjestetään viiden päivän aikana ja niissä käy yhteensä noin 600 miestä.Sami Takkinen / Yle

Syksyn kutsunnat ovat alkaneet (siirryt toiseen palveluun) ja ne koskevat tänä vuonna noin 35 000 nuorta miestä. Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuudet järjestetään aina keväisin.

Jos Varusmiesliiton tavoite toteutuu, tulevaisuudessa samoissa kutsunnoissa ovat sekä miehet että naiset.

Varusmiesliitto julkaisi heinäkuuussa linjauksen, jonka tavoitteena on tasa-arvoinen asevelvollisuus. Yksi askel olisi, että kutsunnat koskisivat tulevaisuudessa myös naisia.

Puolustusvoimissa ehdotus ei saa sellaisenaan vastakaikua.

Pohdintaan jo tällä hallituskaudella?

Puolustusvoimilla ei ole tarvetta kasvattaa joukkojen kokonaismäärää, joten koko ikäluokan kouluttaminen ei olisi tarkoituksenmukaista.

– Jos asevelvollisuus koskisi myös naisia, joutuisimme valikoivan asevelvollisuuden tilanteeseen. Tuolloin pitäisi pohtia, millä perusteella valitsisimme ne, jotka tulevat palvelukseen ja ne, jotka eivät tule palvelukseen, sanoo sektorijohtaja, komentaja Sami Iso-Lauri Puolustusvoimien pääesikunnasta.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) pitää ajatusta myös naisia koskevista kutsunnoista mielenkiintoisena.

– Sitä kannattaa varmasti selvittää, Kaikkonen sanoo.

Puolustusministeri Kuopion Petosen Pelastusopistolla.
Puolustusministeri Antti Kaikkosen asettama parlamentaarinen komitea selvittää asevelvollisuuden laajempaa kehittämistä myöhemmin tänä syksynä.Sami Takkinen / Yle

Varusmiesliitosta ehdotusta perustellaan sillä, että kutsunnoissa naiset saisivat tietoa asepalveluksesta ja puolustusvoimista. Samalla saataisiin tietoa koko ikäluokan hyvinvoinnista kuten tähän mennessä on saatu nuorista miehistä.

Liiton tavoitteena on, että päätös kutsuntojen laajentamisesta tehtäisiin tämän hallituskauden aikana. Tasa-arvoinen asevelvollisuus tulisi voimaan huomattavasti myöhemmin.

Puolustusvoimat: Ei tarvetta muutoksiin

Puolustusvoimien näkökulmasta tapaa, miten kutsunnat järjestetään, ei tarvitse juurikaan muuttaa. Nykyinen asevelvollisuus on kustannustehokas ja sitä kautta saadaan riittävä määrä henkilöstöä koulutettavaksi sodanajan joukkoihin.

Kutsuntojen laajentaminen koskemaan koko naispuolista ikäluokkaa edellyttäisi muun muassa lakimuutoksia, kutsuntoihin käytettävien resurssien kaksinkertaistamista ja kutsuntojen sisällön tarkistamista.

Kutsuntojen infokyltti seurakuntakeskuksen edessä.
Kutsunnoissa määritetään asevelvollisen palveluskelpoisuus, päätetään palveluspaikka ja palveluksen aloitusaika. Samalla jaetaan tietoa tulevasta varusmiespalveluksesta. Sami Takkinen / Yle

Maanpuolustuksesta ja eri palvelusvaihtoehdoista kertominen nähdään puolustusvoimissa tärkeänä. Ikäluokan voisi tavoittaa jo aikaisemmin kuin mitä nykyään, esimerkiksi toisen asteen opintojen alkaessa. Nyt kutsuntakirje lähetetään kotiin sen vuoden tammikuussa, kun nuori täyttää 18 vuotta.

Jos myös naiset osallistuisivat kutsuntoihin, puolustusvoimien aluetoimistojen henkilöstön määrää pitäisi kasvattaa. Myös kuntien menot lisääntyisivät, koska ne maksavat puolet ennakkoterveystarkastuksista kunnallisessa terveydenhuollossa.

– Koko naisikäluokan tavoittaminen terveydentilan tarkastamiseksi, sosiaalisen elämäntilanteen kartoittamiseksi sekä syrjäytymisen ehkäisemiseksi ovat ilman muuta kannatettavia asioita, mutta se ei ole puolustusvoimien tehtävä, komentaja Sami Iso-Lauri sanoo.

Mitä mieltä sinä olet naisten osallistumisesta kutsuntoihin? Osallistu keskusteluun. Keskustelu suljetaan klo 19.

Lue lisää:

Varusmiesliitto esittää kaikille pakollista asevelvollisuutta: "Nykyinen malli koetaan epätasa-arvoiseksi"

Naisten asevelvollisuus on maailmalla harvinaista – Norjassa asevelvollisista jo joka neljäs on nainen

Varusmiesten oma järjestö saa eniten yhteydenottoja sisäilmaongelmista – "Osa joutuu keskeyttämään palveluksensa", sanoo puheenjohtaja Matias Pajula