Pohjois-Pohjanmaa heräsi hakemaan valtion laajakaistatukia viime hetkillä

Valtion tukipotista valtaosa suuntautuu tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalle, jossa valokuitua vedetään laajoilla alueille.

Raahe
Valokuitukaapeleita asennetaan Rautavaaralla.
Valtion tukemaa laajakaistaa on rakennettu Suomessa tällä vuosikymmenellä yli 21 000 kilometriä .Mika Moksu / Yle

Pohjois-Pohjanmaan laajakaistahankkeille on myönnetty tänä vuonna jo lähes 15 miljoonan tukipotti. Summa koostuu valtion ja kuntien maksuosuudesta, joka tänä vuonna suuntautuu suurelta osin Pohjois-Pohjanmaalle.

Suurimpia hankkeita maakunnassa ovat Tyrnävän, Limingan, Siikajoen ja Raahen valokuituhankkeet. Tänä vuonna maakunnassa tukea on saanut myös kahdeksan muuta kuitukohdetta muun muassa Muhoksen, Kalajoen ja Nivalan seuduilla.

Tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalle on tehty enemmän tukipäätöksiä, kuin kahdeksana edellisenä vuonna yhteensä.

Maakunnassa on oltu liikkeellä viime hetkillä, sillä vuosien ajan jaettua laajakaistatukea ei voi enää hakea kertoo lakimies Aino Äijälä liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.

– Nykyisen lain mukaiset tukihakemukset piti tehdä viimeistään vuoden 2018 loppuun mennessä, ja hakemusten määrä kiihtyi loppua kohden.

Äijälä ei osaa arvioida, miksi juuri Pohjois-Pohjanmaalta tuli paljon tukihakemuksia tälle vuodelle.

– Emme arvioi tuen myöntämistä käsittelyvaiheessa alueellisesti, mutta usein pitkien etäisyyksien alueet täyttävät tukikriteerit, ja siinä mielessä tuki on erittäin hyödyllinen esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalle.

Suomessa on tällä vuosikymmenellä rakennettu valtion ja kuntien tuella yli 21 000 kilometriä laajakaistaa, jonka piirissä on yli 100 000 asuntoa ja yritystä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)