Vaasan kaupungin yt-neuvottelut päättyivät: 25 irtisanotaan – henkilötyövuosia vähenee 145

Vaasassa varaudutaan myös lomautuksiin, jos säästötavoitteet eivät toteudu.

Vaasa
Vaasan kaupungin talousarviokirja
Vaasan kaupungin talousarviokirjaTerhi Varjonen/Yle

Vaasan kaupungin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Niiden lopputuloksena kaupungin henkilöstö vähenee 145 henkilötyövuodella vuoteen 2021 mennessä. Yt-neuvottelujen käynnistyessä huhtikuussa tavoitteena oli 9 miljoonan euron säästöt, mikä tarkoitti noin 237 henkilötyövuotta vuoden 2021 loppuun mennessä.

Kaupungin tiedotteen mukaan henkilöstösuunnittelulla saadaan aikaan noin 5,5 miljoonan euron säästöt ja muilla toimenpiteillä säästöjä kertyy noin 3,5 miljoonaa euroa. Irtisanottavia palvelussuhteita on enintään 25 vuoden 2021 loppuun mennessä. Siitä, keitä irtisanomiset koskevat, ei ole tehty vielä päätöksiä.

– Neuvotteluissa säästöjä haettiin ensisijaisesti muilla keinoilla kuin irtisanomisilla, esimerkiksi henkilöstöhallinnollisilla toimenpiteillä, eläköitymisillä sekä töiden ja palveluverkon uudelleenjärjestelyillä. On valitettavaa, että neuvotteluissa jouduttiin kuitenkin päätymään irtisanomisiin, mikä on raskas, mutta talouden kannalta välttämätön päätös, kertoo tiedotteessa vs. henkilöstöjohtaja Jyrki Sydänoja.

Mikäli säästötavoitteisiin ei päästä, varaudutaan myös 1-3 päivän lomautuksiin vuosina 2020 ja 2021.

Palveluita mietitään nyt tarkkaan

Kaupunginjohtaja Tomas Häyryn mukaan kaikki ne lakisääteiset palvelut, joita kunnan tulee antaa asukkailleen, säilyvät edelleen Vaasassa. Säästöt koskevat harkinnanvaraisten palveluiden vähentämistä tai niistä luopumista.

– Pitää miettiä palveluiden tasoa ja palveluverkkoa käydään läpi eli missä järjestetään mitäkin palveluita tulevaisuudessa. Mietitään, mitkä ovat sellaisia harkinnanvaraisia palveluita, mitkä pitää lakkauttaa tai laittaa ainakin tauolle.

– Vaikka palvelut Vaasassa säilyvät edelleen hyvällä tasolla, selvää on, että irtisanomiset ja säästöt näkyvät palveluissa ja vaikuttavat meistä jokaisen arkeen, sanoo Häyry.

Terveiset Arkadianmäelle

Häyryn mukaan nyt tehtävät kipeät säästöt ovat osa pitkää kehityskaarta, joka on kohdannut kuntataloutta koko Suomessa. Hän toivoo, että myös valtakunnan tason päättäjät ymmärtävät, että kuntatalous on nyt äärimmäisten keinojen äärellä.

– Tämä vaatii hallituksen budjettiriihessä ja eduskunnassa todella vakavia keskusteluja. Vaasassa tämä oli nyt tämä yt-kierros, mutta aikaisempina vuosina ollaan ihan normaalin henkilöstösuunnittelun kautta vähennetty noin 500 henkilötyövuotta ja ulkoistettu yli 800 henkilöä. Nyt ruvetaan olemaan - ei vaan iholla, vaan nyt mennään luihin ja ytimiin.

Yhteistoimintaneuvottelujen tulosta käsitellään Vaasan kaupunginhallituksessa ensi maanantaina 26.8.

Irtisanomiset ehdollisia

Ketä irtisanomiset koskevat ja miten ne käytännössä toteutuvat, päätetään ainakin osin syksyn aikana. Kaupunginjohtaja Tomas Häyryn mukaan irtisanomiset ovat ehdollisia eli jos säästöjä löytyy muualta, niitä ei tarvitse toteuttaa.

Mukana yt-neuvotteluissa ollut Tehyn pääluottamusmies Minna Leppäkorpi ei myöskään usko, että irtisanomiset lopulta toteutuvat.

– Kun lähdettiin neuvottelemaan, niin 9 miljoonan säästö tarkoitti 237 henkilötyövuotta. Ja nyt, kun ollaan neuvoteltu, se tarkoittaa enintään 25 henkilöä. Voi olla että irtisanomiset toteutuvat, mutta ei välttämättä. Jos valtion verorahat tulevat, niin siinähän on se säästö jo, mitä tarvitaan, pohtii Leppäkorpi.

– Osa on ehdollisia. Mikäli valtionosuudet nousevat tai säästöjä löytyy muualta, kaikkien osalta eivät toteudu, sanoo myös kaupunginjohtaja Häyry.

Artikkelia täydennetty 21.8.2019 klo 16:19.

Aiheesta aiemmin:

Vaasan kaupungin yt-neuvottelut jatkuvat elokuussa – tavoitteena minimoida irtisanottavien määrä

Vaasalaiset säästäisivät rakentamisesta ja maahanmuutosta, ei lapsista ja vanhuksista – myös kaksikielisyys ja henkilöstörakenne nousivat esiin Ylen kyselyssä

Vaasa aikoo käynnistää yt-neuvottelut työvoiman vähentämiseksi – säästötavoite 25 miljoonaa euroa