Suomen poliisi on maailman kärkeä droonien hyödyntämisessä – nyt niillä valvotaan ensi kertaa karhunmetsästystä

Drooni otettiin poliisin käyttöön neljä vuotta sitten. Nyt niitä käytetään esimerkiksi rikospaikkatutkinnassa.

droonit
Poliisi lennättää droonia.
Droonia käytettiin ensimmäistä kertaa apuna eilen alkaneen karhunmetsästyksen valvonnassa. Kuvassa droonia ohjaamasssa vanhempi konstaapeli Kari Mård.Heikki Haapalainen / Yle

Droonit eli kauko-ohjattavat ilma-alukset ovat mullistaneet poliisin työtä viime vuosina. Poliisi esimerkiksi käyttää nyt drooneja ensimmäistä kertaa apuvälineenä eilen alkaneen karhunmetsästyksen valvonnassa.

– Laitteen avulla pyritään löytämään valvottavat, varmistamaan, että esimerkiksi karhun kaatoon ei liity laittomuuksia ja tarvittaessa tukemaan myös tutkinnassa, kertoo komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisilaitokselta.

Karhumetsästäjät ovat tietoisia valvonnasta ja pitävät sitä tärkeänä.

– Ensimmäisenä aamuna on perinteisesti niin sanottu viranomaisten yhteisvalvonta: poliisit ja rajavartiolaitos sekä erävalvojat. Ne ovat yleensä heti aamusta täällä valvomassa ja niin pitää ollakin, karhujahtiin osallistunut Heikki Lyhykäinen toteaa.

Erävalvonta on vain yksi poliisin droonien käyttökohteista. Poliisihallituksen ylikomisario Sami Hätösen mukaan drooneja on tilastollisesti hyödynnetty eniten rikospaikkojen dokumentoinnissa sekä valvontahälytystehtävissä. Näiden lisäksi niistä on ollut suuri apu myös henkilöetsinnöissä.

Suomi on Hätösen mukaan yksi maailman kärkimaita droonin hyödyntämisessä poliisityössä.

Poliisi lennättää droonia.
Erävalvonnan lisäksi droonin avulla voidaan tehdä myös esimerkiksi liikennevalvontaa.Heikki Haapalainen / Yle

Nopeuttaa poliisityötä

Droonin avulla rikospaikan dokumentoiminen on poliisille aiempaa helpompaa. Laitteen erikoisominaisuudet, kuten lämpökamera ja pitkä zoomi, ovat tuoneet poliisin työhön uudenlaista hyötyä.

— Droonin avulla on tehty ihmishengen pelastaneita etsintöjä ja uskoisin, että varsinkin rikospaikkatutkinnassa syyttäjät ja tuomioistuimet ovat varsin tyytyväisiä poliisin teknisen tutkinnan laatuun esimerkiksi liikenneonnettomuuksien kuvantamisessa, Sami Joutjärvi kertoo.

Droonit ovat Sami Hätösen mukaan lisänneet myös poliisityön nopeutta. Laitteen käyttö mahdollistaa esimerkiksi etsinnän aloittamisen ennen kuin lentokone tai helikopteri saapuvat paikalle.

Yksi suuri droonin tuoma etu on myös poliisien työturvallisuuden parantuminen.

– Droonin avulla voidaan selvittää aseuhkaa tai tehdä ennakkotiedusteluita vaaratilanteista. Ennen piti mennä ja katsoa itse, Hätönen kertoo.

Drooni on todettu myös kustannustehokkaaksi välineeksi aikaisempien käytössä olleiden menetelmien rinnalle.

– Aikaisemmin se apu on ollut normaali, iso kopteri, joka on varsin kallis ratkaisu, Joutjärvi sanoo.

Poliisit ja drone.
Vanhemman rikoskonstaapelin Veli-Pekka Kososen (vas.) mukaan jokaisen droonia käyttävän poliisin tulee käydä siihen vaadittava koulutus. Kuvassa myös komisario Sami Joutjärvi.Heikki Haapalainen / Yle

Kouluttamaton poliisi ei voi lennättää

Droonien käytön yleistyminen näkyy myös poliisien ammatillisessa koulutuksessa. Poliisiammattikorkeakoulussa opiskeleville on tänä vuonna ensi kertaa tarjolla valinnaisena koulutuksena droonin käyttöön liittyvää opetusta, kertoo Sami Hätönen. Drooni on otettu myös jo työssä olevien poliisien täydennyskoulutuksiin mukaan.

Poliisien droonin lennätys lasketaan yhtä lailla valtion ilmailuksi, kuten esimerkiksi puolustusvoimien ilmailu. Ilmatilan hallintaan liittyy kuitenkin omat säännöstönsä, jotka jokaisen droonilennättäjän tulee hallita.

– Koska tämä on valtion ilmailua, on meillä lentämiseen liittyen eri vapauksia, joita muilla drooneja käyttävillä tahoilla ei ole. Samalla tulee myös paljon vastuuta, Hätönen toteaa.

Droonin lennätys tuo mukanaan myös omat tekniset haasteensa. Sami Hätösen mukaan poliisilla on tällä hetkellä käytössä yhteensä 162 droonia poliisilaitoksissa ympäri maata. Yksittäiset poliisiasemat hankkivat laitteita tarvehankinnan perusteella.

– Tekninen osaaminen vaatii paljon tietoja ja taitoja. Kyseessä on työkalu, ei lelu. Haasteena onkin, mistä löytää aikaa perehdytykselle, koulutukselle sekä taitojen ylläpitämiselle, Hätönen pohtii.

Lue lisää:

Rajavartiolaitos innostui kameralennokeista – drone halutaan käyttöön jokaiselle partiolle