Tutkija Trumpin ajatuksesta ostaa Grönlanti: Vaikea nähdä, että grönlantilaisille voitaisiin sanoa, että teidät on myyty

Presidentti Donald Trumpin ajatus Grönlannin ostamisesta ei ole nykypäivää, sanoo kansainvälisen politiikan tutkija.

Grönlanti
Upernavikin kylä Grönlannissa.
Upernavikin kylä Grönlannissa.Linda Kastrup / EPA

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätös perua toistaiseksi valtiovierailunsa Tanskaan on herättänyt kummastusta Tanskassa ja maailmalla laajemminkin. Trump kirjoitti Twitterissä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, että vierailun peruuntuminen johtuu pääministeri Mette Fredriksenin haluttomuudesta keskustella Grönlannin myymisestä.

Kiitän pääministeriä kulujen ja vaivan säästämisestä sekä Yhdysvalloilta että Tanskalta olemalla suora, kirjoitti Trump.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak näkee tapahtumien taustalla presidentin omintakeisen tavan tehdä politiikkaa. Wall Street Journal kertoi viime viikolla, että presidentti Trump on useita kertoja nostanut esiin ajatuksen siitä, että Yhdysvallat ostaisi Grönlannin Tanskalta.

Salonius-Pasternakin mukaan ajatus on todennäköisesti peräisin presidentin lähipiirissä käydyistä keskusteluista. Virkakoneiston kantoja se ei edusta.

Tutkija: Trumpin esityksessä kolonialismin kaikuja

Ajatus siitä, että Yhdysvallat ostaisi Grönlannin ei ole tätä päivää, sanoo Salonius-Pasternak Radio Suomen Päivän haastattelussa.

Tutkijan mukaan Trumpin esitys kertoo myös siitä, kuinka vähän presidentti ymmärtää kansainvälisen politiikan lainalaisuuksista.

– Vielä 100-200 vuotta sitten valtiot saattoivat ostaa ja vaihtaa maata keskenään. Nykyisiin länsimaisiin arvoihin se ei kuitenkaan sovi.

Trumpin ajatuksessa voi olla myös kolonialismin aikakauden kaikuja, sanoo Salonius-Pasternak.

Presidentti Donald Trump.
Presidentti Donald Trump.Andrew Harrer / EPA

– On erittäin vaikeaa nähdä, että nykypäivänä muut päättäisivät grönlantilaisten puolesta, ja heille sanottaisiin, että teidät on myyty jonnekin muualle.

Tanskan pääministeri Mette Fredriksen onkin kutsunut Trumpin ajatusta absurdiksi ja sanonut, että Grönlanti ei ole myytävänä.

Suurvaltapolitiikka vahvistuu, pienet valtiot joutuvat luovimaan

Salonius-Pasternakin mukaan tapahtumat kertovat myös laajemmin siitä, että suurvaltojen harjoittama geopolitiikka vahvistuu ja pienet valtiot joutuvat luovimaan aallokossa.

Joudutaan ehkä hyväksymään, että suurvaltajohtajat heittävät ilmoille Grönlannin ostamisen kaltaisia ajatuksia.

– Tämä on ehdottomasti jälleen yksi repivä esimerkki siitä, että Trump ei ymmärrä politiikan lainalaisuuksia, eikä sitä miten ystäviä ja liittolaisia pitäisi kohdella, sanoo Salonius-Pasternak.

Lue lisää:

Trump suivaantui Tanskan haluttomuudesta myydä Grönlanti ja perui valtiovierailunsa – Tanskalaiset: Yllättävää, ei tarvitse tulla ollenkaan

Grönlannin ostaminen voisi tuoda Yhdysvalloille valtavasti hyötyä – saaren strateginen merkitys on vain kasvanut