Kuopio otti hankinnoissaan käyttöön mallin, jonka pitäisi luoda töitä nuorille ja pitkäaikaistyöttömille

Samantyyppinen malli on Kuopion kaupungin mukaan jo käytössä Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Kuopio
Nuori mies pesee ikkunaa.
Kuopio vaatii isojen hankintakilpailujen voittajia käyttämään osan hankinnan arvosta työllistämiseen. Kuvituskuva.Tiina Jutila / Yle

Kuopion kaupungin hankinnoissa on otettu tänä vuonna käyttöön uusi malli, jonka pitäisi helpottaa vaikeasti työllistyvien pääsyä työmarkkinoille.

Kaupungin yli 200 000 euron hankinnoissa on ehto, jonka mukaan julkisten hankintakilpailujen voittajien on käytettävä osa hankinnan arvosta työllistämiseen. Malli koskee kaupungin yli 200 000 euron palveluhankintoja tai rakentamisurakoita, joilla on merkittävä paikallinen työllisyysvaikutus.

Tavoitteena on luoda työ- ja oppisopimuspaikkoja kuopiolaisille pitkäaikaistyöttömille ja nuorille. Kaupunki uskoo, että hankinnoilla työllistämisen malli tuo työtä myös kuntaliitosalueille.

Samantyyppinen malli on Kuopion kaupungin tiedotteen mukaan jo käytössä Suomen suurimmissa kaupungeissa.