Tutkimus: Itäeurooppalaisia koululaisia kiusataan aiempaa enemmän brexit-Britanniassa – "Opettajatkin nauravat"

Oppilaiden kokemukset vaihtelevat pilkkasanoista pahoinpitelyihin.

Brexit
Lontoolaisia koululaisia koulupuvuissaan
Kiusatuiksi joutuneiden mukaan kiusaaminen verhotaan koulussa usein vitsailuun. Kuvituskuva.AOP

Britanniassa asuvat lapset, joilla on juuret Itä-Euroopan maissa, ovat brexit-äänestyksen jälkeen joutuneet aiempaa useammin kiusatuiksi, osoittaa Glasgow'ssa sijaitsevan Strathclyden yliopiston tutkimusprojekti (siirryt toiseen palveluun).

77 prosenttia tutkimukseen osallistuneista koululaisista kertoi kokeneensa rasismia, muukalaisvihaa tai kiusaamista kansalaisuutensa, ulkonäkönsä tai puhetapansa vuoksi.

49 prosenttia sanoi havainneensa rasismin lisääntyneen Britanniassa EU-erosta kesäkuussa 2016 järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen. 24 prosenttia arvioi rasismin pysyneen suunnilleen entisellä tasolla.

Vastaajat sanovat, että usein kiusaaminen verhotaan vitsailuun. Henkisen väkivallan ohella tutkimukseen vastanneet kertovat fyysisestä väkivallasta, kuten kivillä heittelystä.

– Kansanäänestyksen vuoksi pelkään ensimmäistä kertaa täällä asumista, yli kymmenen vuotta Britanniassa asunut puolalaistaustainen 15-vuotias tyttö sanoi tutkijoille (siirryt toiseen palveluun).

– Minua heiteltiin kivillä, minusta levitettiin inhottavia juoruja, omaisuuttani varastettiin ja minua pilkattiin vain koska olen puolalainen, yksi vastaajista kertoi The Guardian -lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun).

"Painu takaisin kotimaahasi"

Koulun lisäksi kiusaamista tapahtuu kaduilla ja julkisessa liikenteessä. Osa vastaajista kertoo myös joidenkin opettajien syyllistyneen muukalaisvihaksi luokiteltavaan kiusaamiseen tai ainakin todistaneen sitä luokassa puuttumatta asiaan.

– Opettajat kuulevat oppilaiden rasistiset ja seksistiset kommentit, mutta päättävät jättää ne huomiotta. Tai he nauravat mukana, kuvaili yksi vastaajista kokemuksiaan.

– Edellisessä koulussani joku sanoi muukalaisvihamielisen kommentin kansallisuudestani ja yritti polttaa hiukseni. Viime vuonna joukkio seurasi minua huutaen "Ukip" ja "Painu takaisin kotimaahasi", kuvaili kohtaamaansa kiusaamista eräs vastaaja.

Koululaiset eivät tutkimuksen mukaan useinkaan raportoi kiusaamisesta, sillä eivät usko opettajien puuttuvan tilanteeseen tai tietävät opettajien jo havainneen kiusaamisen puuttumatta siihen.

Tutkimukseen osallistui yli 1 100 vähintään kolme vuotta Britanniassa asunutta 12–18-vuotiasta koululaista. Yli puolella heistä oli juuret Puolassa. Lisäksi joukossa oli paljon lapsia, joiden juuret ovat Romaniassa tai Liettuassa. Tutkimus tehtiin lokakuun 2016 ja huhtikuun 2017 välisenä aikana, ja se koostui muun muassa internetkyselyyn annetuista vastauksista ja koululaisten haastatteluista.

Lisää aiheesta:

Rasismi lisääntyi Britanniassa brexit-riitelyn myötä – yli 70 prosenttia etnisiin vähemmistöihin kuuluvista kokenut syrjintää

Brexitin jälkeen: Ruotsalaisäitiä kehotettiin matkustamaan takaisin kotiinsa

Britanniassa ulkomaalaisia ja muslimeja kehotettu pakkaamaan laukkunsa – rasistisista hyökkäyksistä raportoitu