1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kehonrakennuskilpailut

Kehonrakennuksen rovaniemeläinen maailmanmestari Sami Jaukkuri kilpailee ensi kertaa ammattilaisena – takana vuosien kurinalainen harjoittelu

Jaukkuri voitti viime vuonna kehonrakennuksen amatöörisarjan maailmanmestaruuden ja Suomen mestaruuden.

Mikko Leinonen (vasemmalla) ja Sami Jaukkuri treenaavat samalla kuntosalilla. Leinonen kilpailee maastavedossa ja penkkipunnerruksessa, Jaukkuri kehonrakennuksessa. Kuva: Juha Mäntykenttä / Yle

Kuusi rovaniemeläistä urheilijaa osallistuu isoihin voimailu- ja kehonrakennuskisoihin Helsingissä viikonloppuna.

Yksi heistä on Sami Jaukkuri, joka osallistuu kehonrakennuskisoihin ensimmäistä kertaa ammattilaissarjassa. 31-vuotias Jaukkuri voitti viime vuonna kehonrakennuksen amatöörisarjojen maailmanmestaruuden ja Suomen mestaruuden.

Viikonlopun kisoihin on valmistauduttu lähes vuoden ajan eli pian edellisen vuoden kisojen jälkeen. Jaukkuri muistuttaa, että sitä ennen töitä on tehtyä vuosikausia.

– Aloin käydä salilla yläasteella lähinnä oheisharjoitteluna, kunnes muut lajit jäivät sivuun ja kehonrakennus alkoi kiinnostaa.

Kuusi vuotta ensimmäisistä kilpailuista

Hän pohti valmentajansa JiiPee Pulkkisen kanssa viime vuosikymmenen vaihteessa, pitäisikö kilpailemista kokeilla.

– Ensimmäiset kisat olivat vuonna 2013. Niistä kesti kuusi vuotta saavuttaa se, mitä viime vuonna saavutettiin.

Kyse on siis hyvin pitkäjänteisestä työstä.

– Tämä ei ole satasen sprintti, vaan maratooni. Noustaan joka vuosi porras kerrallaan kohti sitä ylintä porrasta.

Samat ruoat ympäri vuoden

Kovan treenaamisen lisäksi kilpailevalle kehonrakentajalle elintärkeää on kurinalainen ruokavalio.

– Ruoat on samat ympäri vuoden. Ainoa ero harjoitus- ja kisakaudella on se, että määrät vähän vaihtelee. Harvemmin käydään ulkona syömässä tai tehdään tavallaan mitään ylimääräistä, Jaukkuri kertoo.

Hän kiittää kotijoukkoja siitä, että vaativa elämäntapa onnistuu pienten lasten isältä, joka työskentelee kaiken lisäksi öisin järjestyksenvalvojana.

– Mulla on onneksi semmoinen vaimo, joka on kans kisannut ja ymmärtää, mitä laji vaatii. Hän on tukena, jotta voin tavoitella ja elää unelmaani lajin parissa.

Kahdeksan lajin kisaviikonloppu

Jaukkurin lisäksi viikonloppuna kilpailevat rovaniemeläiset Eetu ja Julia Sieppi, Mikko Leinonen, Johanna Rasmussen ja Emmaleena Salla. He ovat mukana maastavedon ja penkkipunnerruksen SM-kisoissa.

Eetu ja Julia Sieppi vetävät maasta. Kuva: Juha Mäntykenttä / Yle

Voimailun, kehonrakennuksen ja fitness-lajien kilpailijat mittelevät Apcon-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa perjantaista sunnuntaihin saakka. Kilpailuja on kaikkiaan kahdeksassa lajissa.

KORJATTU: Rovaniemeltä Apconissa kilpailee kuusi, eikä neljä urheilijaa, kuten jutussa alun perin luki. Lisätty puuttuneet kaksi urheilijaa tekstiin.