Viranomaiset: Liivijengi ottanut valtaa vankiloissa – käyttää raakaa väkivaltaa ja pakottaa omaisia huumekuriireiksi

United Brotherhood pitää asemaansa yllä pelolla ja vakavalla väkivallalla, keskusrikospoliisi arvioi.

järjestäytynyt rikollisuus
Helsingin vankila.
United Brotherhoodin jäseniä on sijoitettuna esimerkiksi Etelä-Suomen vankiloihin kuten Helsingin vankilaan.Henrietta Hassinen / Yle

Väkivalta Suomen vankiloissa on lisääntynyt ja raaistunut tänä vuonna, kun rikollisjärjestöksi luokiteltu United Brotherhood (UB) on kasvattanut valtaansa vankien keskuudessa, Rikosseuraamuslaitos arvioi.

Muiden vankien painostus ja kiristys sekä väkivallanteot ovat pahentuneet erityisesti suljetuimmissa vankiloissa, joihin on sijoitettuna paljon kyseisen jengin jäseniä, Rikosseuraamuslaitoksen turvallisuusjohtaja Ari Juuti sanoo.

Nykyisin jo kaksi kolmasosaa vankiloissa istuvista jengiläisistä kuuluu United Brotherhoodiin, jonka jäseniä istuu vankiloissa yli sata. (siirryt toiseen palveluun) Ylipäätään eri rikollisjengien jäseniä arvioidaan olevan Suomessa yhteensä noin 800.

Tilanne on huolestuttanut viranomaisia siinä määrin, että Rikosseuraamuslaitoksen johto tilasi toukokuussa erillisen raportin, jossa selvitettiin vankien välisen väkivallan määrää ja etenkin UB:n toimintaa Suomen vankiloissa.

Yle ei useista pyynnöistä huolimatta saanut Rikosseuraamuslaitokselta nähtävilleen kyseistä raporttia tai edes osia siitä. Syyksi asiakirjan salaamiselle kerrottiin vankiloiden turvallisuuskysymykset.

Juutin mukaan raportin tulos oli silti selvä:

– United Brotherhood on aktivoitunut vankiloissa niin huumausainekaupassa, vankien painostuksessa kuin väkivallassakin, hän toteaa.

Pakottaa muitakin rikoksiin

Lännen Media (siirryt toiseen palveluun) uutisoi tämän vuoden huhtikuussa, että UB hallitsee vankiloiden huumekauppaa, määräilee etenkin suljetuissa vankiloissa muiden vankien asumista, kiristää näitä sekä pakottaa vankeja ja näiden omaisia rikoksiin.

– Jengit painostavat vankeja valitsemaan puolensa ja sen jälkeen vankien on toteltava jengiläisiä. Painostuksena käytetään väkivallan uhkaa, Juuti sanoo.

Usein väkivallan ja kiristämisen taustalla on vangin ja jengin välinen velkasuhde, joka voi Juutin mukaan olla tekaistukin.

– Tämän jälkeen kerho pitää vankia ja jopa tämän omaisia otteessaan ja esimerkiksi pakottaa heidät tuomaan vankiloihin kiellettyjä aineita ja esineitä, kuten huumeita ja matkapuhelimia, Juuti toteaa.

Vangin tottelemattomuus vankilassa on Juutin mukaan joissain tapauksissa kostettu ulkopuolisiin kohdistetulla väkivallalla ja sen uhalla vankilan ulkopuolella.

Vankiloissa tapahtuu myös tilattuja väkivallantekoja, joihin ainakin osaan UB:n epäillään liittyneen, Juuti toteaa.

United Brotherhood -jengin tunnusliivi.
United Brotherhoodin tunnusvärejä ovat punainen ja musta.Poliisi

Tapon yritys Sukevalla

Juutin mukaan vankiloissa on jo ryhdytty toimenpiteisiin väkivallan ehkäisemiseksi. Silti tässä ei ole ainakaan tyystin onnistuttu.

Yle uutisoi aiemmin tässä kuussa Sukevan vankilassa sattuneesta tapauksesta, jossa vanki puukotti toista vankia päähän. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä.

Kaiken kaikkiaan Suomen 26 vankilassa (siirryt toiseen palveluun) sattui tämän vuoden tammi–kesäkuussa 71 väkivallantekoa. Monet teoista tapahtuivat vankiloissa, joissa on paljon UB:n jäseniä.

Heitä on sijoitettu runsaasti esimerkiksi Riihimäen, Turun ja Sukevan vankiloihin, joissa tuomiotaan suorittaa paljon muitakin riskialttiiksi luokiteltuja vankeja.

"Tavaramerkki on väkivalta"

Keskusrikospoliisin mukaan United Brotherhoodin valta niin vankiloissa kuin niiden ulkopuolellakin perustuu esimerkiksi ylimitoitettuun väkivaltaan.

– Väkivalta on heidän tavaramerkkinsä. Väkivalta ja sen uhka liittyvät kaikkeen, missä jengi vaikuttaa, keskusrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgren sanoo.

UB teettää väkivallantekoja myös muilla henkilöillä kuin itse jengin jäsenillä, hän lisää.

Ahlgrenin mukaan UB:n valta-asema korostuu suljetussa vankilamaailmassa, jossa jengiä on tavallista vaikeampi päästä pakoon.

– Siellä UB:lla on iso rooli, jota pidetään yllä väkivallalla, hän toteaa.

Näkymä Sukevan vankilan ikkunasta.
Sukevan vankilassa sattui tässä kuussa tapaus, jossa vangin epäillään yrittäneen tappaa toisen vangin puukottamalla tätä päähän.Sini Salmirinne / Yle

Vankeja siirretty eristykseen

Juutin mukaan useimmat vankiloissa sattuvista väkivallanteoista ovat lieviä, mutta välillä ilmi tulee myös tapauksia, joita poliisi alkaa tutkia vähintään törkeänä pahoinpitelynä tai tapon yrityksenä.

Tällöin käytössä on lähes aina jotain kättä pidempää, kuten hammasharjoista tehtyjä teräaseita tai painonnostovälineitä kuten painonnostotankoja ja puntteja, Juuti sanoo.

Juutin mukaan vankiloiden tämän hetken tilanteeseen on puututtu sijoittamalla keskeisiä vankeja varmuusosastolle ja erilleen muista vangeista.

Vankilavirkailijoiden ammattiliiton puheenjohtaja Antti Santamäki totesi aiemmin Lännen Medialle (siirryt toiseen palveluun), että usein valvotuimmille osastoille laitetaan pahoinpitelyihin osallistuneet vangit, kun taas toimeksiantajat saavat edelleen elää vapaammin.

Nyt eristyksiin ovat Juutin mukaan joutuneet nimenomaan ne, joiden katsotaan ohjailleen toimintaa.

– Varmuusosastolla vankien toimintoja on rajoitettu ja sellien ovet ovat suurimman osan aikaa vuorokaudesta kiinni. Nämä vangit ovat erillään muista vangeista myös kaikkien toimintojen aikana, Juuti sanoo.

"Tiedonvaihdosta hyötyä"

Tilanteen kehittymistä seurataan tiiviisti niin Rikosseuraamuslaitoksessa kuin keskusrikospoliisissakin.

– Meillä on keskenämme kattavaa tiedonvaihtoa, joka auttaa meitä molempia työssämme. Meillä on samat ihmiset asiakkaina molemmissa organisaatioissa, joten tietojenvaihdosta on erittäin suurta hyötyä, Juuti sanoo.

United Brotherhood syntyi vuonna 2010, kun rikollisjärjestöt M.O.R.E. (Me Olemme Rikollisten Eliittiä), Rogues Gallery sekä Natural Born Killers liittyivät yhdeksi jengiksi.

Yle on aiemmin tänä vuonna kertonut liivijengien keskinäisen kilpailun koventuneen.

Lue myös:

Riihimäen vankilan johtaja kiistää lisääntyneet jengipahoinpitelyt Ylelle: välillä "kävellään oveen"

KRP: Suuri määrä Itä-Suomesta varastettuja aseita välitettiin United Brotherhood -jengille Etelä-Suomeen

"Velka vähenee 2000 euroa laukauksesta polveen" – Kahdelle jengiläiselle tuomiot törkeästä kiristysyrityksestä