WHO rauhoittelee: Juomaveden mikromuovista ei tarvitse olla huolissaan – voiko koko ongelman nyt siis unohtaa?

Suomalaisesta hanavedestä mikromuovia on löydetty vain vähäisiä määriä.

mikromuovit
nainen juo pullosta
WHO:n mukaan suurin osa juomaveden mikromuovista kulkeutuu ihmisen läpi, eikä jää elimistöön. AOP

Maailman terveysjärjestö WHO rauhoitteli torstaina mikromuovin ja pulloveden terveysvaikutuksista huolestuneita ihmisiä. WHO:n mukaan (siirryt toiseen palveluun)juomavedessä oleva mikromuovi ei ainakaan toistaiseksi ole terveysriski.

YK-järjestö kuitenkin lisäsi, että asiasta tiedetään toistaiseksi aivan liian vähän ja että muovin terveysvaikutuksista tarvitaan pikaisesti lisää tutkimusta.

Parin viime vuoden aikana mediassa on ollut runsaasti uutisia merissä kelluvista jättimäisistä muovilautoista ja jopa suomalaisessa järvivedessä olevasta mikromuovista. Hyvin moni tavallinen kansalainen on ollut muovista erittäin huolissaan.

Tarkoittaako WHO nyt sitä, että mikromuovilla ei enää tarvitse vaivata päätään? Kysyimme tätä suomalaisasiantuntijalta.

Mitä WHO sanoo raportissaan?

WHO:n julkaisema raportti on ensimmäinen, jossa järjestö ottaa kantaa mikromuovin vaikutuksiin ihmisten terveyteen. Siinä käsitellään sekä vesijohto- että pullovettä.

Sen mukaan mikromuovia – eli alle viiden millimetrin kokoisia muovinpalasia – on löydetty joista, järvistä, juomavesivaroista ja pullovedestä.

WHO:n mukaan suurimmat mikromuovipartikkelit, ja myös valtaosa pienemmistä, kulkeutuvat ihmisen läpi, eivätkä jää elimistöön.

Järjestö kuitenkin korostaa, että tällä hetkellä käytettävissä olevan tutkimustiedon perusteella voi tehdä vasta hyvin rajoitettuja johtopäätöksiä.

– Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että tämänhetkisen tiedon perusteella mikromuovien aiheuttamista terveysriskeistä ei tarvitse olla kovin huolissaan, sanoo tutkimusprofessori Hannu Kiviranta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta THL:stä.

Mikroskooppi
Mikromuovin tutkimukseen käytettävä mikroskooppi. Suomessa mikromuoveja on tutkittu muun muassa Itä-Suomen yliopistossa.Matti Myller / Yle

Mitä emme vielä tiedä?

Tutkimusta mikromuovin määrästä juomavedessä on kuitenkin vielä hyvin vähän. Eri puolilla maailmaa tehtyjä tutkimuksia on vaikea vertailla keskenään, koska niissä on voitu käyttää hyvin erilaisia menetelmiä.

Kun on tutkittu mikromuovin määrää eri vesilähteissä, toiset tutkijat ovat voineet käyttää erilaista suodatinta kuin toiset.

– Yhdessä tutkimuksessa saatu mikromuovipartikkelien määrä voi olla paljon suurempi kuin jossain toisessa rinnakkaisessa tutkimuksessa. Se voi yksinkertaisesti johtua siitä, että on käytetty eri suodatinkokoa, THL:n Kiviranta sanoo.

Terveysriskinarvioimista vaikeuttaa erityisesti se, että muovien vaikutusta ihmiseen on tutkittu todella vähän. Suurin osa tähänastisesta tutkimuksesta on Kivirannan mukaan keskittynyt mikromuovin määrään – vaikutuksista on olemassa vain joitakin yksittäisiä tutkimuksia.

Mikromuovia tulee ihmisten elimistöön myös muualta kuin juomavedestä, esimerkiksi ravinnosta ja hengitysilmasta. Sitä, kuinka suurelle määrälle mikromuovia ihmiset kokonaisuudessaan altistuvat, ei tällä hetkellä tiedetä.

kuorintavoidetta sormella
Mikromuoveja voi olla myös kosmetiikkatuotteissa kuten kuorintavoiteissa ja suihkugeeleissä.AOP

Avoin kysymys on myös se, kuinka suuri annos mikromuovia pitäisi saada, jotta se vaikuttaisi terveyteen.

– Nämä kaksi tekijää ovat riskin arvioinnin suhteen hyvin isoja ja oleellisia. Toivottavasti niistä saadaan tietoa tulevaisuudessa, Kiviranta sanoo.

Miten turvallista suomalainen juomavesi on?

Myös suomalaisessa hanavedessä on mikromuovia, mutta vain vähän, kertoo viime vuonna julkaistu selvitys.

Suomen ympäristökeskus Syke tutki talousvettä kolmen vesilaitoksen alueelta.

Selvityksen mukaan vesilaitosten käsittelyprosessit poistavat mikromuovia raakavedestä tehokkaasti.

– Verrattuna esimerkiksi kansainvälisiin pullovesitutkimuksiin meidän hanavetemme on hyvinkin puhdasta mikromuovin suhteen, THL:n Kiviranta toteaa.

Syken selvityksessä tutkittiin myös suomalaisia pullovesiä, jotka todettiin hyvin puhtaiksi. Otos oli kuitenkin erittäin pieni.

nainen juo vesipullosta
Pullotettu vesi käy kaupaksi myös hyvänlaatuisen hanaveden Suomessa.Pavel Rodimov / AOP

Miten WHO:n raportti vaikuttaa maailmalla?

Juomaveden mikromuovi on huolestuttanut erityisesti vauraissa länsimaissa. Maailman terveysjärjestön näkökulma asiaan on kuitenkin laajempi.

WHO:n mukaan kunnollinen jätevedenpuhdistusprosessi poistaa myös 90 prosenttia juomaveden mikromuovista. Järjestön mukaan viranomaisten ja vedenpuhdistuslaitosten kannattaa siis jatkossakin keskittyä jo tunnettuihin riskeihin.

– Kaksi miljardia ihmistä joutuu juomaan vettä, jossa on ulostejäämiä. Se aiheuttaa joka vuosi miljoonan ihmisen kuoleman. Tämä on se asia, johon säätelijöiden pitää keskittyä, arvioi WHO:n vesi- ja terveysasioiden koordinaattori Bruce Gordon uutistoimisto Reutersin mukaan.

Ympäristöön eri puolille maailmaa kasautuvaa muovijätettä WHO kuitenkin pitää kiireellisenä ongelmana. Järjestö patistaakin käyttämään mahdollisimman vähän muovia ja parantamaan kierrätysjärjestelmiä.

Lisää aiheesta:

WHO: Juomaveden mikromuovin määrä ei ole toistaiseksi terveysriski

Piinaako sinua ajatus mikromuovista juomavedessä? Enemmistö suomalaisista on huolissaan muovin määrästä – tässä 7 ratkaisua ongelmaan

Lähteet: AP, AFP, Reuters