Ensihoitajien 24 tunnin mittainen työvuoro jäi historiaan – työvuoromuutoksen ansiosta 12 uutta työntekijää sai paikan

Ensihoidolla on Eksoten toimialueella noin 25 000 tehtävää vuodessa.

ensihoito
Nainen nousee älyambulanssin takaosaan, ensihoitaja seuraa sivusta
Ensihoitajat tutustumassa älyambulanssiin.Yle / Pyry Sarkiola

Kaksivuorotyöhön siirtyminen on nostanut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten ensihoidon henkilöstökuluja. Ensihoidon henkilöstökulut ovat nousseet noin 700 000 eurolla vuodessa.

Vanhassa mallissa pysyminen olisi kuitenkin tullut kalliimmaksi, koska lisäksi olisi pitänyt hankkia yksi uusi ambulanssi.

Kaksivuorojärjestelmään siirryttäessä ensihoitoon palkattiin 12 uutta työntekijää, jotta työ- ja lepoajat voidaan järjestää vaaditulla tavalla.

Eksoten ensihoitajat tekevät nykyisin 12 tunnin työvuoroja aiempien 24 tunnin vuorojen sijaan. Keskimääräiseen 38,75 tunnin viikkotyöaikaan siirryttiin toukokuun alussa vuonna 2018.

– Ratkaisu parantaa sekä potilas- että työturvallisuutta, sanoo akuuttitulosyksikön palvelupäällikkö Jan-Erik Palviainen.

Kaksivuorotyöhön siirtyminen oli perusteltua myös Eksoten ensihoidon suuren tehtävämäärän vuoksi.

– Ensihoidolla on Eksoten toimialueella noin 25 000 tehtävää vuodessa, kertoo Palviainen.

Vanhassa mallissa pysyminen olisi tullut kalliimmaksi

Entisillä työvuoroilla jatkaminen olisi tehtävämäärän perusteella edellyttänyt yhden uuden ambulanssin hankkimista ja kymmenen ensihoitajan palkkaamista. Se olisi tullut kaksivuorotyöhön siirtymistä kalliimmaksi.

24 tunnin vuorojen jatkamiseen olisi myös vaadittu aluehallintoviraston poikkeuslupa. Eksote ei sitä kuitenkaan hakenut.

– Osa ensihoitajista vastusti kaksivuorotyöhön siirtymistä, kertoo Palviainen.

Eksoten palkkalistoilla on 145 ensihoitajaa. Kalustoon kuuluu 11 ambulanssia, yksi kenttäjohdon käytössä oleva ajoneuvo sekä kaksi yhden henkilön ensihoitoyksikköä.

Yhden hengen yksiköt liikkuvat Imatralla ja Lappeenrannassa kello 8:n ja 20:n välisenä aikana.