Siilinjärvellä otetaan käyttöön Lontoossa kehitetty lastensuojelun työskentelymalli

Toimintamallissa perheterapeutti tuodaan osaksi lastensuojelutiimejä ja kasvokkaista asiakastyötä lisätään.

Siilinjärvi
aikuinen ja lapsi piirtämässä
Suurin osa lastensuojelun uuden työskentelymallin pilotointiin osallistuneista sosiaalityöntekijöistä haluaa jatkaa mallin mukaista työskentelyä ja suosittelisi sitä myös kollegoilleen, THL:n arviointitutkimus kertoo. Kuvituskuva.AOP

Siilinjärven lastensuojelussa otetaan käyttöön uusi malli, jolla pyritään muun muassa vähentämään lasten vastentahtoisia sijoituksia.

Se pohjautuu Lontoossa kehitettyyn lastensuojelun työskentelymalliin (siirryt toiseen palveluun), jolla on saavutettu taloudellisia säästöjä vastentahtoisten sijoitusten vähennyttyä, parannettu asiakaskokemuksia ja henkilöstön hyvinvointia. Suomesta tästä on muokattu maan lainsäädäntöön ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen sopivia paikallisia käytäntöjä.

Toimintamallissa perheterapeutti tuodaan osaksi lastensuojelutiimejä ja kasvokkaista asiakastyötä lisätään. Esteenä mallin käyttöönotolle ovat olleet lastensuojelun suuret asiakasmäärät, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus (siirryt toiseen palveluun).

Siilinjärvellä yksi lastensuojelutiimi kouluttautuu toimintamalliin tämän syksyn aikana, ja siihen siirrytään asiakastyössä ensi vuoden alussa. Sosiaalityöntekijöiden resurssia on tämän vuoksi lisättävä yhden henkilötyövuoden verran.