Vääksyn yhteiskoulusta rakennussuojeluesitys

Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistys pitää Vääksyn yhteiskoulua suojelemisen arvoisena

Vääksy
Läheltä
Yle

Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistys esittää Vääksyn yhteiskoulun vanhimman osan suojelemista rakennusperintölailla. Yhdistys on tehnyt asiasta pyynnön Hämeen Ely-keskukselle.

Yhdistys on huolissaan siitä, että vastuu rakennetun kulttuuriympäristön vaalimisesta on jäänyt kansalaisjärjestöjen harteille.

Asikkalan lupaviranomaiset myönsivät kesäkuussa purkuluvan kaavassa suojellulle yhteiskoululle. Ratkaisusta on jätetty neljä oikaisuvaatimusta, joita Asikkalan tekninen ja ympäristölautakunta käsittelee elokuun lopulla.

Yhteiskoulun A-osa on rakennettu 1930-luvulla ja Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistys pitää sitä hyväkuntoisena. Kunnan suunitelmissa on nykyisten koulutilojen purkaminen ja tilalle uusien rakentaminen.